keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kotijuusto

Mun kotijuusto on jollekin muulle munajuusto. Resepti on periytynyt mummon kautta äitille ja oletan, että resepti on alkujaankin Kanta-Hämeestä, jossa tällaista juustoa on perinteisesti syöty. Mulla on myös samantyyppinen resepti, jossa juusto paistetaan lopuksi, mutta en ole vielä kokeillut sitä.

1 l punaista maitoa
1 kuppi piimää
3 kananmunaa
1 kermaviili
1 1/2 tl suolaa
(yrttejä)

Kuumenna maito ja piimä kattilassa kiehumispisteeseen. Ota kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kananmunat sekä kermaviili. Kiehauta ja nosta kattila huoneenlämpöön. Anna seistä kunnes hera erottuu ja jos ei ala erottua, lisää piimää.

Nostele juustomassa reikäkauhalla harsolla vuorattuun muottiin (itse en laittanut harsoa, vaan käytin pelkkää juustomuottia. Jos et omista muottia, tee kuten meidän mutsi, ja vuoraa puhtaalla ohuella tiskirätillä tiheäreikäinen siivilä ja nostele massa sinne). Sirottele nostelun lomassa juustomassan väliin suolaa ja yrttejä. Anna seistä vähintään muutama tunti tai vaikka yön yli. Laita joku paino muotin päälle, jotta juusto tiivistyy ja neste valuu paremmin pois.


Tämä juusto on tosi miedon makuista, mutta silti sitä tekee usein mieli. Kotijuusto on minusta juustoksi nopea valmistaakin, joten teen sitä toisinaan bileisiin ja aina jouluksi. Olen alkanut keräilemään juustomuotteja itselleni ja kavereille, kun niitä tulee niin usein varsinaissuomalaisilla kirppiksillä vastaan. Alla kuva tämänhetkisestä kokoelmasta.


torstai 16. tammikuuta 2014

Punajuuripesto

Haa, Tiinan punajuuritahnareseptistä innostuneena postaan oman lemppariversioni! Tein tätä punajuuripestoa ekaa kertaa vajaa viisi vuotta sitten ja siitä lähtien olen tehnyt sitä tasaiseen tahtiin yleensä juhliin, mutta joskus myös ihan vaan levitteeksi leivälle. Satsista tulee melko iso (kolmisen desiä) ja pesto on vegaanista. Viimeksi kippasin pestoa perunasalaatin päälle ja kas, vaaleanpunainen juhlasalaatti oli valmis. Peston alkuperäinen resepti on Glorian Ruoka & Viini -lehdestä.

n. 3 dl valmista pestoa

2 punajuurta
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
30 g pinjasiemeniä
½ ruukkua basilikaa
1 dl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa tai balsamicoa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria

Kuori ja kuutioi punajuuret ja sipuli. Kuori ja paloittele valkosipulinkynsi. Laita punajuuret ja sipulit kattilaan ja mittaan sekaan sen verran vettä, että ainekset peittyvät. Keitä punajuuret kypsiksi, noin 15 minuuttia. Valuta vesi kattilasta. Lisää pinjansiemenet, basilika, öljy, viinietikka, suola ja pippuri kypsien kasvisten joukkoon. Soseuta ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Paistetut ruusukaalit saksanpähkinöillä ja halloumilla

Ruusu- eli brysselinkaali on yksi talvisista suosikkiruuistani. Se on nopea, maistuva ja terveellinen aines. Plussana mainittakoon elokuusta aina tammikuuhun ulottuva satokausi; eipä noita tuoreita talviruokia liikaa ole. Nyt on siis viimeiset hetket saada tuoreita ruusukaaleja – ennen ensi elokuuta!

Siinä sitä on. Brysselinkaalia, saksanpähkinää, halloumia.


Tämä resepti on simppeli ja nopea arkiruoka, mutta siitä saa myös mainion lisän juhlavampaankin pöytään. Ja vegaanisen saa tietysti vaihtamalla halloumin vaikkapa kylmäsavutofuun.

Paistetut ruusukaalit saksanpähkinöillä ja halloumilla

500 g ruusukaalia
(reilu) 1 dl saksanpähkinöitä
1 pkt halloumia
kynsi tai pari valkosipulia

voita tai öljyä tai molempia paistamiseen
esim. hunajaa, vaahtera- tai muuta siirappia maun mukaan
mustapippuria

Poista kaaleista kanta ja halkaise isommat puoliksi. Poista mahdolliset kellastuneet uloimmat lehdet. Murskaa saksanpähkinät palasiksi. Paloittele halloumi, pilko valkosipuli.

Lämmitä öljy pannulla, paista ruusukaalit ja saksanpähkinät siinä, lisää mukaan valkosipuli ja mausteet. Halloumi on niin suolaista, ettei minusta tähän erityisemmin suolaa tarvitse, mutta lisää jos koet tarvitsevasi. Itselläni oli maariantuoksuheinäsiirappia (huh, mikä sana!), laitoin varmaan puolikkaan ruokalusikallisen verran. Vaahterasiirappi on klassinen yhdistelmä saksanpähkinöiden ja ruusukaalinkin kanssa.

Paista halloumi erikseen, jotta saat siihen rapsakan pinnan. (Itse otin sillä välin muut ainekset pois pannulta ja lisäsin takaisin halloumin ollessa kypsä.) Sekoita kaikki yhteen ja lämmitä hetki pannulla, jos ruusukaalit ovat ehtineet kylmetä.

Resepti on siis nopsa, täydellinen sellaisiin iltoihin kun tulet töistä kotiin ja ruokaa pitää saada ja vähän äkkiä.




perjantai 3. tammikuuta 2014

Mitä kaapista löytyy -lasagne

Tein jo jonkin aikaa sitten tätä lasagnea, toivottavasti muistan vielä kaikki ainekset ja suhteet. Pakastimessa oli pinaattia viime kesältä, jääkaapissa herkkusieniä, ruokakomerossa pekaanipähkinöitä ja tölkki kidneypapuja. Fetaköntsän ostin ihan varta vasten. Hohoo miten hyvää sapuskaa näistä aineksista syntyi!

Täyte
litra tuoretta pinaattia tai 150 g pakastepinaattia
öljyä paistamiseen
1 sipuli
1 pullea valkosipulinkynsi
pari kourallista herkkusieniä (tai enemmänkin jos siltä tuntuu)
kourallinen pekaanipähkinöitä (tai jotain muita pähkinöitä)
tölkki tai tötsä kidneypapuja (tai jotain muita papuja)
50 g feta (mieluiten aitoa tavaraa, ei mitään salaattijuustoa)
mustapippuria
(suolaa)
puolikkaan sitruunan mehu (tämä on tärkeä!)

Juustokastike (tee tuplasatsi jos tykkäät oikein kosteasta lasagnesta. Fetaa voi olla silti sama määrä)
25 g voita
½ dl vehnäjauhoja
½ l maitoa
150 g fetaa
mustapippuria

Silppua ensin pinaatinlehdet jos ne ovat suuria, silppua sipuli ja valkosipuli, viipaloi herkkusienet, rouhi pähkinät ja kuutioi feta.

Ryöppää tuore pinaatti, puristele lävikössä kuivaksi ja laita pannulle öljyn kanssa. Pakastepinaatit voi sulattaa kuivalla pannulla ja lisätä öljy vasta sitten, kun neste on haihtunut pinaatista. Lisää sekaan sipulit ja kuullota hetki, sitten herkkusienet, pähkinät ja kidneypavut. Lisää lopuksi täytteeseen tarkoitettu feta. Kuullota kaikki aineksia kunnes ne pehmenevät hieman, mutta pysyvät suht kiinteinä.

Purista joukkoon sitruunaa, rouhi mustapippuria ja lisää suolaa, jos haluat. Juustokastikkeessa on kyllä sellainen köntti fetaa, että suolaa ei tarvitse välttämättä ollenkaan. Nosta pannu pois levyltä ja tee seuraavaksi juustokastike.

Sulata voi, lisää vehnäjauhot ja vatkaa maito vähitellen kastikkeeseen. Pienennä lämpöä ja lisää sekaan fetakuutiot, sekoittele kastiketta niin että juusto sulaa.

Laita uunivuoan pohjalle ensin täytettä, sitten juustokastiketta ja lasagnelevyt. Jatka kasaamista niin, että päällimmäiseksi tulee juustokastiketta. Rouhi lasagnen päälle vielä mustapippuria. Paista lasagne 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Ikinä en ole kaunista lasagnekuvaa ottanut enkä ota. Mutta oijoi mikä maku! Upeeta onnistua näin pitkällisesti valmistettavassa ruuassa. Mun mielestä lasagnessa pitää maistua kunnolla juusto ja hyvin muhineet raaka-aineet eikä pelkkä valkokastike ja makaroni. Tässä setissä oli kyllä maut kohdallaan, eli vaimopassiin tuli taas leima!