torstai 7. maaliskuuta 2013

Keitto tulisille rakastajille

Tämä keitto on kuulunut arkikeittorepertuaariini jo melko pitkään. Tein sitä ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten ja postasin sen silloin Herkkuruokaan. Keitosta saisi tuhdimman lisäämällä sekaan vaikka tölkillisen mustapapuja. Resepti on alun perin Keni Simolan, Jan Arosen ja Pasi Kokon vuonna 2003 julkaistusta Iskuruokaa-kirjasta, jota en nopealla googlauksella löytänyt enää kuin Huuto.netistä.

4 annosta

2 paprikaa, vihreä ja punainen
1 suolakurkku
100 g maustamatonta tuorejuustoa
ruoho- tai valkosipulia
1 sipuli
2 rkl oliiviöljyä
1 tölkki tomaattimurskaa
1 tl mustapippuria
2 tl tuoretta tai kuivattua basilikaa
1/2 tl chiliä
3 dl vettä

Leikkaa sipuli, paprikat ja suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Öljyn lämmettyä siirrä sipuli- ja paprikapalat kattilaan ja paista niitä kevyesti pari minuuttia. Kaada joukkoon tomaattimurska ja vesi. Hauduta viitisen minuuttia ja lisää sitten sekaan mustapippuri, basilika sekä suokakurkut. Anna kiehahtaa, lisää tuorejuusto ja ota kattila pois liedeltä.

Tuorejuusto pehmentää kivasti suolakurkun ja paprikan makua keitossa. Ja makunystyröiden aikuistumisen huomaa viimeistään siitä, että lempipaprikan väristä on tullut vihreä ja suolakurkku tuntuu aina hyvältä idealta keiton sekaan. Silti tuntuu, että tästä keitosta voisi lapsikin tykätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!