maanantai 25. maaliskuuta 2013

Silakkapihvit ja perkuuhommia

Oletko tehnyt silakkapihvisi valmisfileistä? Jos olet, suosittelen ostamaan kokonaisia silakoita ja tutustumaan niiden perkaamiseen, mikä on oikeasti suht helppoa, vaikkakin sotkuisaa puuhaa. Maku on nimittäin niin eri tasoa ja suutuntuma myös.



Itse toimin tällä kertaa vain apukokkina ja siksipä teen tästä hieman suurpiirteisemmän reseptipostauksen kuin yleensä, kun en itse ole ollut joka vaiheessa mukana.

Parempi puoliskoni oli huomannut silakkatarjouksen ja päättänyt valmistaa paistettuja silakoita.  Hän oli kaivanut esiin tämän reseptin, jota sitten mukaili tekemällä täytteen sipulista, valmiista remoulade-kastikkeesta (suurin piirtein puoli purkkia), sipuli-ruohosipuli sulatejuustosta (1/4 paketista). Silakkaa oli ostettu reilu kilo, n. 1,1 kg.




Koska olemme molemmat einessukupolvea, joka on lämmittänyt välipalaksi roiskeläppää mikrossa, ei kukaan ollut opettanut ikinä silakan perkuuta. Onneksi nykyaikana vastaus löytyy YouTubesta ja vieläpä (mikro)lapsuuden sankarin*, Jaakko Kolmosen, opastamana! Vitsi miten hyvä video! Tykkään tosta Kolmosesta kyllä tosi paljon!




Silakan perkaamisesta pääsi tämän avulla mielestäni suht nopeasti jyvälle ja tietysti homma parani kun muutaman sai peratuksi. Kannattaa myös testailla, sopiiko omaan käteen parhaiten sakset vai veitsi vai ottaako oikein old-school -tyylillä paljain käsin. Sotkuisuudesta huolimatta tämä askare ei ällöttänyt tai pänninyt, oli oikeastaan aika terapeuttista tämmöinen puuhastelu.

Jaakko Kolmosen hengessä suosimme tietysti suomalaiskansallista kausiruokaa silakan kylkeen: tein perunamuussin lantun kera, suhteessa 5 perunaa, 1 lanttu. Juuresmuusiinhan voi laittaa ihan mitä vaan, joten tämä vinkkinä niille, joilla juurekset ovat nahistumispisteessä jääkaapin perukoilla, tai ei tiedä mitä palsternakalla voi tehdä. Lantun laitoin palasina keittymään ennen perunanpaloja, niin kovempana kaverina se ehti pehmenemään pidempään. Ja tietysti loraus (täys)maitoa, hieman keitinvettä, reilu nokare margariinia tai voita sekä suolaa. Ja survimella ihanan kökkäreiseksi muusiksi. Avot! Oli hyvvää ja halpaa; hintaa kertyi tälle aterialle varmaan yhteensä alle 5 euroa, joten opiskelija, suosi silakkaa ja juureksia!



Meillä hulluteltiin edullisen aterian päälle vielä ei-edullisella oluella, joka tasattiin nätisti puoliksi. Kyseessä oli tsekkiläinen tumma lager, Bohemia regent. Hassua kyllä, en olisi ajatellut tumman oluen sopivan kevyen kalaruoan kanssa näin hyvin, mutta päädyn suosittelemaan, natsasi näihin makuihin oikein kivasti.



*Jep, olen nähnyt lapsena Jaakko Kolmosen Korkeakosken Koskentorilla esittelemässä ruoanlaittotaitojaan ja täähän on ollut tietysti ihan tähtihetkiä 80-luvun lapsella. Jotenkin silloin oli paremmat idolitki. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!