Leuhkiksessa ei ole ollut kovinkaan montaa ravintola-arvostelua, mutta nyt päätin kirjoitella kokemuksestani tamperelaisessa
Pikkubistro Kattilassa.
Yksi syy raflapostausten vähyyteen on ehdottomasti nolotus, joka mulle syntyy ruokien kuvaamisesta ravintolassa. Normihan se nykyään on kaivaa esiin kamera ja napata foto ennen ruokailua, mutta jotenkin mulle ihan ylivoimaista. Postaan harvoin kuvia ruoasta minnekään ja vielä harvemmin ulkona syödessä. Johtuu sekä siitä, että olen vastarannan kiiski ja vanhoillinen luddiitti, mutta myös siitä, että unohdan kuvaamisen. Syön mieluummin kuin sometan – vaikkakin on sanottava, että vinkki tähän ravinteliin tuli Twitterin avulla, huudeltuani
siellä apua Tampereen nykyisestä tarjonnasta. (Mitäköhän seuraavaksi,
snapchattaan ruokakuvia ja -videoita päivät pääksytysten?)
Olimme kesälomamatkalla ja tiesimme Kattilan suhteellisen uudeksi paikaksi, joten varasimme pöydän hyvissä ajoin. Turisteina kun emme tienneet millaista ryntäystä raflaan oli odotettavissa. Olimme syömässä jo varhain, kello kuudelta, (että on sitten mahassa enemmän tilaa aamulla hotelliaamiaisella. Mainitsinko jo, että tykkään syömisestä?) joten olimmekin ravintolan ensimmäiset ilta-asiakkaat. Vaikka pian ihmisiä alkoikin ilmestyä paikalle, istuimme niin rauhallisessa kohdassa, että kehtasin kaivaa esiin puhelimeni ja näpätä kuvan ei vain yhdestä vaan jokaisesta ruokalajista. Hurraa! Ruokabloggaajamme siirtyi juuri 2000-luvulle!
 |
| Juu, seuralainenkin kuvasi safkoja, hän on siinä hommassa huomattavasti luontevampi. |
Pikkubistro Kattila oli juuri muutamaa päivää ennen vierailuamme viettänyt yksivuotisjuhliaan ja paikka on ennättänyt laajentaakin neliöitään tässä ajassa. Tunnelma oli silti edelleen mukavan intiimi ja mutkaton. Palvelu oli ihan superhyvää koko ajan. Ensimmäiset ruokalajit tulivat vauhdilla, eikä jälkkärinkään saapumisaika tuntunut liioittelulta, mutta saimme silti jälkiruokaviinit tilaamatta, koska olimme joutuneet odottelemaan. Syykin pieneen odotukseen kerrottiin, sillä asiakkaita ilmestyikin illan mittaan enemmän kuin mihin oli varauduttu. Olimme nimittäin ainoat pöytävarauksen tehneet.
Alkujuomiksi pätevä tarjoilijamme ehdotti kuohuvaa, mutta päädyimme Gin & Toniceihin. Hinta femman, tarpeeksi lyhyt drinksu alkuun, ajoi asiansa. Arvostan myös sitä, että jos ravintola haluaa keskittyä viineihin, niitä pyritään myymään ja drinksuzembalot jätetään suosiolla muiden hommiksi.
Alkuruoaksi valitsin "Kattilan raikasta kesäsalaattia ja Viskilän tilan kukonpoikaa", seuralainen taas "Paahdettua valkosipulikeittoa". Näistä kahdesta keitto pesi salaattiannoksen 6–0. Pehmeään keittoon paahdettu valkosipuli toi aivan taivaallisen maun. Muistelen, että keiton päälle oli ripoteltu ainakin savustettu purjoa. Erittäin jees sekin!
 |
| Valkosipulikeitto |
Salaatti oli annoksessani kyllä hyvää ja raikasta, mutta kukonpoika "nötkött" tyyppisenä puristeena oli pettymys. Syön todella harvoin kanaa ja harvassa paikassa saa eettisesti tuotettua kukonpoikaa, joten kun sitä saa, soisi sen olevan linnuksi tunnistettavassa muodossa säilykemäisen puristeen sijaan.
Pääruoaksi otimme molemmat "Kattilan kalalautasen, tilliperunaa ja lehtipersiljakastiketta". Kalat annokseen valikoituvat kuulemma aina sen mukaan, mitä kalastaja kulloinkin on lähivesiltä saaliikseen saanut. Meille tarjoiltiin savustettua lahnaa krokettimuodossa, haukimoussea sekä muikkuja ja sitruunamajoneesia. Tilliperunoiden lisäksi annoksissamme oli retiisejä, jotka sopivatkin kalan seuraksi mainiosti! Olimme molemmat tyytyväisiä annokseen. Muikuissa oli kyllä ronskisti suolaa jopa meidän makuumme ja olemme suolan ystäviä, joten ehkä joku muu ei olisi digannut yhtä lailla. Haukimousse ja savulahnakroketti sen sijaan olivat täyskymppi. Lehtipersiljakastike oli myös käsittämättömän hyvää.
 |
| Annokset olivat nättejä! |
Kattilassa oli selvästi myös oivallinen viinivalikoima ja senttihinnat. Otin itse alkuruoan kanssa elsassilaista Riesling Domaine Vogtia, koska sillä hetkellä teki mieli tyylipuhdasta rieslingiä ja sitä sainkin. Pääruoalle valitsin katalonialaisen Hiruzta Txakolia, sillä sitä suositeltiin kala- ja äyriäisruokien knassa. Seuralainen oli ottanut samaa viiniä alkukeittonsa kanssa, johon se ei sopinut, mutta kalaruoan kanssa katalonialaisviini futasi kuin FC Barcelona. Emme kumpikaan ole viinin asiantuntijoita, joten valitettavasti tämän antoisampaa analyysiä en näistä voi antaa, mutta olin tosi tyytyväinen näihin sekä bonuksena pöytään tulleeseen jälkiruokaviiniin, Château Le Clou Classiciin.
 |
| Spelttileipää! |
Jälkiruoiksi tilasimme "
Tyrnipannacottaa ja luomulakritsageeliä" ja "Passionhedelmä-mascarponemoussea, riisisuklaacrumblea ja vadelmamelbaa". Erikoiskahveja ei ollut saatavilla, mutta suodatinkaffe oli hyvää ja täytti tehtävänsä.
Molemmat jäkiruoat olivat kauniita annoksia kukkineen kaikkineen. Seuralaisen tyrnipannacotta oli toimiva ja luomulakritsageeli luonteikasta. Oma passionhedelmä-mascarponemousseni kruunasi aterian ja itsetehty riisisuklaacrumble oli ihan sikahyvää!
Kaiken kaikkiaan olimme siis molemmat oikein tyytyväisiä hyvin sujuneesta ravintolakokemuksesta kun vierimme ulos ja kohti Tampereen yötä. Kiitos Pikkubistro Kattila, kyä tamperelaistev vaa kelpaa.
