Näytetään tekstit, joissa on tunniste tofu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tofu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Hitokseen hyvä ja terveellinen pasta!


Olin haaveillut härkäpapupastan testaamisesta siitä saakka kun olin lukenut tämän jutun. Olen ennenkin hehkuttanut härkäpavun ominaisuuksia ja se on suotta alikäytetty raaka-aine. Se on oikein laitettuna maukasta (varsinkin tuo linkkaamani keitto)!

Tänään lopulta bongasin härkäpapupastan (en tosin gluteenittomana) ja vaikka se varsin tyyris olikin (330 g yli neljä euroa). oli pakko kokeilla. Eikä suotta! Keittyi nopsasti, pysyi kasassa kuten pastan kuuluukin ja suutuntumakin oli mainio. Ehkä hieman "kevyemmän" oloinen purutuntu kuin tavispastassa, mikä ei ollut mielestäni lainkaan huono asia. Plussaa myös kauniista ja houkuttelevasta pakkauksesta! Mikäli olet proteiininsaannista huolissasi, tässä on 20 % proteiinia, kiitos papujen.

Samalla tuli synnytettyä vahingossa ihan pirun hyvä soosi tähän kylkeen. Oli joku vitamiinipuutos; teki mieli kaikkea mahdollista terveellistä. Vasten todennäköisyyksiä tästä tuli niin hyvää, että tulee ihan vakkariohjelmistoon mun keittiössä. (Jaana, sä tykkäisit tästä kans!)

Suosittelen tofuksi tätä Taifun-Tofun rossoa. Se pysyy kasassa jämäkästi ja tuo ehdottomasti makua kastikkeeseen.
Kuva täältä


Vegaaninen ja hitokseen hyvä pastakastike 2–3:lle

Reilusti oliiviöljyä
1/2 sipuli
1/3 iso fenkoli
200 g Tofu Rossoa
500 g paseerattua tomaattia
1–2 lehtikaalin lehteä
tuoretta basilikaa
2 rkl oluthiivahiutaleita
1 rkl ketsuppia
suolaa
mustapippuria
ripaus juustokuminaa
ripaus kanelia

Pilko sipuli ja fenkoli, kuullota ne laajassa kattilassa, jossa on reilu määrä oliiviöljyä. Älä käytä liian kuumaa levyä. Kuutioi tofu ja heitä nekin kattilaan, lisää oliiviöljyä vielä jos siltä näyttää. Tarkista, että sipuli ja fenkoli ovat kuullottuneet ennen kuin lisäät paseeratun tomaatin. Itse paistoin tofua hetken ennen kuin kaadoin tomaattisoosin messiin. Voit myös lopuksi hölskytellä vettä purkissa saadaksesi kaiken matskun irti, tässä kastikkeessa veden lisäys ei haittaa.

Pilko lehtikaali melko pieneksi sillä välin kun kastike alkaa keittyä ja lisää se sekä mausteet, ketsuppi ja oluthiivahiutaleet tässä vaiheessa. Oluthiivahiutaleet ovat osalle tuntemattomamia, mutta ne ovat nerokas keksintö. Korvaavat parmesaanin tai muun juuston usein vegaanisessa keittiössä, käytän itse kun en halua juustotukkoa tai kun juustoa ei ole. Joskus myös juuston lisäksi! Näissä kun säilyvyys on mainio, pelastavat niinä hetkinä kun jääkaapissa ei ole mitään. Oluthiivahiutaleissa on myös B-vitamiinia ja foolihappoa, eli ovat osana nyt tätä superterveellisyyttä tässä reseptissä. (Oletan että kaikki tuntevat jo lehtikaalin superruokamaineen.)

Tässä vaiheessa anna enää kuplia ja makujen vetäytyä, tämä ruoka on kyllä nopeasti valmis ja erittäin sopiva arkiruoaksi. Tuota härkäpapupastaa mittasin kuiva-aineena neljä kourallista keittymään, tuli kaksi ei-jättimäistä annosta. Kastiketta jäi vielä yli, joten siitä riittää kyllä kahdelle suurempiruokaisellekin tai sitten kolme normaalimpaa.

Suosittelen! Muutkin kuin vegaanit tykkää varmasti!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Papu-pinaatticurry ja tofu-pinaattiperunat

Kinkut ja laatikot ajoivat hipimpien safkojen pariin viime vuoden viimeisiksi päiviksi. Ohjeet löytyivät muovitaskusta, johon leikkaan ja kopsaan kiinnostavia reseptejä lehdistä ja lainakirjoista. Ei siis hajuakaan mistä reseptit ovat peräisin, lähdeviittaus ei tässä yhteydessä ole mun vahvuus.

Papu-pinaatticurry, 4 annosta

2 rkl öljyä
1 sipuli
1 punainen paprika
2 rkl mietoa tai tulista currytahnaa
2 tlk (á 420 g / 280 g) ruskeita tai valkoisia papuja
1 ½ dl vettä
1 kasvisliemikuutio
400 ml kookosmaitoa
150 g (pakaste)pinaattia

Kuumenna öljy korkeareunaisessa paistinpannussa. Kuori ja hienonna sipuli, paloittele paprika. Paista kasviksia öljyssä muutama minuutti. Lisää currytahna ja jatka paistamista minuutin verran.

Valuta liemi pavuista ja huuhtele ne. Lisää pannulle vesi, liemikuutio, kookosmaito, pavut ja pinaatti. Hauduta ilman kantta 10 minuuttia. Tarjoa keitetyn ohran kanssa.


Tofu-pinaattiperunat, 3–4 annosta

4 isoa kiinteää perunaa
1 tl suolaa
250 g tofua kuutioituna
2 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
½ tl paprikajauhetta
1 iso sipuli pilkottuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ paprika pilkottuna
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl chilijauhetta
1 rkl sitruunamehua
½ tl timjamia
½ tl meiramia
150 g (pakaste)pinaattia
suolaa

Höyrytä suolalla maustetut perunat kattilassa puolikypsiksi. Voit myös keittää perunat suolalla maustetussa vedessä. Kun perunat ovat kypsyneet, kuori ja pilko ne kuutioiksi. Paista tofu pannulla öljyssä soijakastikkeen ja paprikajauheen kanssa. Kun tofukuutiot ovat kauniin ruskeita, siirrä ne lautaselle odottamaan.

Paista sipuli, valkosipuli ja paprika korkeareunaisessa pannussa, lisää mukaan perunakuutiot. Mausta mustapippurilla, chilillä, sitruunamehulla ja yrteillä. Lisää pinaatti ja anna pehmetä kannen alla. Varo rikkomasta perunoita!

Kun pinaatti on pehmennyt, sekoita ja lisää lopuksi tofukuutiot. Tarkista maku ja lisää vielä suolaa sen verran kun hyvältä tuntuu.

Hyvin maistui vihreämmät ja lihattomat safkat. Curry oli mukavan kookoksista (en muuten tykkää kookoksesta kuin kookosmaitona ruuassa ja ehkä jossain sorbetissa) ja perunasetti taas sopivan spydärimäistä. Ehkä sitruunamehua olisi voinut tujauttaa enemmänkin. Paistoin seuraavana päivänä tofu-pinaattiperunat pannulla ja rikoin joukkoon kahden suolalla ja mustapippurilla maustetun kananmunan mössön, jonka annoin hyytyä pannulla. Hyvä tuhdinnus!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Linssi-tofukeitto

Kiireisten viikkojen pelastus on megakattilallinen keittoa, jota voi kauhoa muutaman päivän putkeen ja samalla hymistellä, kun ei sortunut kiireessä pikaruokaan. Tarkoituksenani oli tehdä Lämmittävä linssi-tofukeitto Tofukeittokirjan ohjeen mukaan, mutta loppujen lopuksi mokailin raaka-ainaiden kanssa niin paljon, että keitosta syntyi vähän erilainen versio ja sitä tuli enemmän kuin ohjeessa. Keiton kanssa syötiin suolaisia muffinsseja ja omenachutneya.

6–8 annosta

3 dl vihreitä linssejä
1 pkt marinoitua tofua
2 porkkanaa
2 tosi pientä bataattia tai 1 keskikokoinen
2 sipulia
1 ½ l vettä (ja lisääkin, jos keitto tuntuu liian paksulta)
1 prk tomaattimurskaa
1 rkl mietoa currya
2 tl suolaa tai maun mukaan
1 rkl tahinia (unohdin tämän, mutta kannattaa varmasti kokeilla!)

Huuhtele linssit ennen keittämistä. Keitä niitä noin 20 minuuttia ja huuhtele vielä kylmällä vedellä. Paloittele vihannekset ja pane ne kiehuvaan veteen (tuo 1 ½ l vettä raaka-ainelistassa).

Paloittele tofu. Lisää kiehuvien kasvisten joukkoon esikeitetyt linssit, kuutioitu tofu ja kaikki muut ainekset, paitsi tahini. Hauduta noin puoli tuntia.

Tahini palaa herkästi pohjaan, joten lisää se vasta ennen tarjoilua.



Kuvassa keitto marraskuulle tyypillisessä kelmeässä keinovalossa. Keitosta tuli tosi hyvää ja täyttävää, jaksoi syödä mukavasti kolmena päivänä peräkkäin. Diggaan tällaisista keitoista, joissa on tarpeeksi proteiinia ilman, että tarvitse lahdata eläimiä ja raaka-aineet sopivat syys/talvisesonkiin. Harmitti tuo tahinin unohtaminen, ensi kerralla sitten.