Alkuun kuva kesän ruokavaliosta: salaattia muodossa kuin muodossa, mitäpä siitä blogiin kirjoittelemaan. Pahoittelut siis hiljaisuudesta, vaikka tuskin kovin moni muukaan kesäänsä dataillen viettää!
Sitten asiaan, joka ei ole maksettu mainos, vaikka siltä saattaisi vaikuttaakin, mutta hehkutuspostaus alkaa n-y-t nyt!
Tykkään ihan hemmetisti maustamattomasta jukurtista ja löysin uuden rakkaudenkohteen siltä saralta. Kosken Kotijuuston Kotijogurtti on ehkä vähän rumassa pakkauksessa, mutta maultaan täyttä huumaa.
Pelkkää maitoa ja hapatetta, rasvaa 3,5%, täydellisen kermainen maku ja koostumus. Suosittelen vahvasti joko marjojen kera tai klassiseen jugu + hunaja -yhdistelmään. Jälleenmyyjät löytyvät täältä, itse olen ostanut omat purkkini Turun Kauppahallista. (Kiitos Piian suosituksesta!)
tiistai 6. elokuuta 2013
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Parsakaalipasta
Olen kaalinainen, puoliksi kaali, puoliksi nainen. Mun sokeapiste, tai ennemminkin karsastuskohta, ovat pitkään (noin 30 vuotta) olleet parsa- ja kukkakaali, mutta tänä vuonna nekin ovat alkaneet maistua! Ennen lähinnä yökkäilin keitettyjen kaalien hajulle, mutta nyt syön näitäkin kaaleja hyvällä ruokahalulla.
Kaalien tie mun sydämeen käy voissa ja kermassa hauduttelun kautta. Vierastan vielä suurempia parsanpaloja ("puumainen" suutuntuma ei kuulu suosikkeihin), joten etsin pastareseptiä, jossa parsakastike olisi soseena. Ruokalasta löytyi sopivan simppeli versio.
4 annosta
400 g pastaa
1 parsakaali
2 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1 punainen chilipalko
2 rkl oliiviöljyä
2 dl (kaura)kermaa
pastan keitinvettä
30 g juustoraastetta
suolaa
Keitä pasta. Pilko parsakaali ja hienonna sipulit sekä chili. Kuullota niitä öljyssä, kunnes parsa on pehmentynyt. Seuraavan työvaiheen soseutus on helpompaa, jos kuullotat ainekset kattilassa tai korkeareunaisessa pannussa. Voit kypsentää parsan myös mikrossa.
Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Kuumenna kerma ja kaada se soseen joukkoon. Lisää vähän pastan keitinlientä, suolaa ja juustoraaste. Sekoita pastan joukkoon.
Kaalien tie mun sydämeen käy voissa ja kermassa hauduttelun kautta. Vierastan vielä suurempia parsanpaloja ("puumainen" suutuntuma ei kuulu suosikkeihin), joten etsin pastareseptiä, jossa parsakastike olisi soseena. Ruokalasta löytyi sopivan simppeli versio.
4 annosta
400 g pastaa
1 parsakaali
2 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1 punainen chilipalko
2 rkl oliiviöljyä
2 dl (kaura)kermaa
pastan keitinvettä
30 g juustoraastetta
suolaa
Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Kuumenna kerma ja kaada se soseen joukkoon. Lisää vähän pastan keitinlientä, suolaa ja juustoraaste. Sekoita pastan joukkoon.
Ah miten hyvää! Kuten kuvasta näkyy, tuli lapattua aika läjä tuota soosia, johon lisäsin myös fetan jämät jääkaapista. Tämä meni ehdottomasti mun suosikkipastalistalle, vaikka olen nykyään aika nirso pastojen suhteen.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
Appelsiininen inkivääri-porkkanakeitto
Kun grillisafkat alkavat tökkiä, koklaa tätä aurinkoista keittoa. Resepti löytyi Kauhaa ja rakkautta -blogista, jonka Eeva on tehnyt keittoa talvella, mutta kuten hän vinkkaa, keitto sopii muihinkin vuodenaikoihin. Testasin ja toimii!
n. 4 annosta
800 g porkkanaa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna tai pilkottuna
2 dl appelsiinimehua (puristettuna tai purkista)
6 dl vettä
2 rkl kasvisfondia
2 tl curryjauhetta
(1 dl ranskankermaa)
mustapippuria
suolaa
Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa voi. Kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti. Lisää sen jälkeen porkkanat ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi, mehu, fondi ja curry. Kiehauta ja anna porista keskilämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes porkkanat ovat riittävän pehmeitä soseutettaviksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kuumenna keitto uudestaan ja hämmennä joukkoon ranskankerma. Mausta suolalla ja pippurilla.
Ranskankermaa ei ollut kaapissa, joten silppusin pinnalle hieman ruohosipulia. Ja myönnettäköön, että tein tämän keiton jo ennen kuin keittiö meni remonttiin, eli alkukesästä. Sitten kun saan keittiön taas käyttöön, eli joskus syksyllä, alkaa kyllä varmasti sellainen keittopostaussarja että oksat pois! Kuinka voikaan ihmiselle tulla näin nopeasti ikävä keittoja.

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Lounaalla Kulttuuri Kulmalassa
Seuraa kuuma lounasvinkki maaseutumatkaajille, nimittäin Kulttuuri Kulmala Mynämäen keskustassa. Kulttuuri Kulmala sijaitsee kirkkoa vastapäätä Mäenkyläntiellä. Kun samaa tietää jatkaa muutaman kymmenen metriä eteenpäin, toisella puolella on kirppis Eilinen, joka kannattaa tsekata samalla!
Lounasaikaan (klo. 11–15) Kulmalassa on tarjolla päivän keitto, johon kuuluu leipä, vesi ja kahvi tai tee. Ja ruokaa saa santsata! Olen aiemmin käynyt lusikoimassa borssikeittoa ja tällä kertaa keittona oli tomaattinen makkarakeitto. Kaksi lautasellista söin.
Kulttuuri Kulmalassa moni juttu on kohdallaan. Ensinnäkin raaka-aineissa suositaan lähi- ja luomuruokaa. Huippua, eikä todellakaan valtavirtaa (kebab-)maalaistaajamissa. Toisekseen Kulmalan miljöö on tosi kiva. Tykästyin taloon jo pari vuotta sitten ajaessani siitä ensi kertaa ohi. Kahvilan sisutus hivelee tällaisen räsymattojen, puulattioiden ja vanhojen huonekalujen ystävän silmää. Tunnelman kruunaa 30-luvun musiikki. Sekin oli tosi kivaa, että meidän koira (joka on aina mukana jos mahdollista) on tervetullut Kulmalaan. Ravintolathan ovat lain mukaan saaneet jo puolentoista vuoden ajan päättää sallivatko koira-asiakkaita ja suurin osa tuntuu suhtautuvan koiriin edelleen nihkeästi.
Kulttuuri Kulmalan kahvilanpitäjä on tosi rento tyyppi ja onneksi myös teehifistelijä, joten teevalikoima on hyvä. Lounashintaan kuuluu pieni kannullinen teetä, mikä on mukavaa vaihtelua valjuille ja tylsille Lipton-pusseille, joita suurin osa Turun lounaspaikoista tuntuu tarjoavan.
Seuraavaksi pitää testata Kulttuuri Kulmalan leivonnaisia, ne leivotaan paikan päällä. Pullaa teki mieli jo viimeksi, mutta ahnehdin itseni täyteen keitosta ja teestä. Jos jostain pitäisi Kulmalalle miinusta antaa, niin päivän keitto on toisinaan lihaisa. En tosin ole kysynyt, löytyykö kasvisvaihtoehtoa. Olisi myös mahtavaa, jos Kulmalaan ehtisi joskus muulloinkin kuin loma-aikaan, mutta aukioloajat painottuvat päivään. Toisaalta ymmärrän sen hyvin. Kulmala on päivätyö, sellaisena pitäisin sen itsekin jos olisin kahvilanpitäjä.
![]() |
| Kulttuuri Kulmala sijaitsee ihanassa 30-luvun kivitalossa. |
![]() |
| Ihanasta lautasesta ruoka maistuu. |
![]() |
| Syöntihetkellä Kulttuuri Kulmalassa oli Sanna Vainionpään näyttely. |
Seuraavaksi pitää testata Kulttuuri Kulmalan leivonnaisia, ne leivotaan paikan päällä. Pullaa teki mieli jo viimeksi, mutta ahnehdin itseni täyteen keitosta ja teestä. Jos jostain pitäisi Kulmalalle miinusta antaa, niin päivän keitto on toisinaan lihaisa. En tosin ole kysynyt, löytyykö kasvisvaihtoehtoa. Olisi myös mahtavaa, jos Kulmalaan ehtisi joskus muulloinkin kuin loma-aikaan, mutta aukioloajat painottuvat päivään. Toisaalta ymmärrän sen hyvin. Kulmala on päivätyö, sellaisena pitäisin sen itsekin jos olisin kahvilanpitäjä.
maanantai 1. heinäkuuta 2013
Raparperimehu
Tää kesä on remppakesä, joten mun ruuanlaittopuuhat rajoittuvat pitkälti salaatteihin ja pallogrillillä grillaukseen. Voisin jotain keittiöremppapostausta jossain vaiheessa naputella, jos lukijoissa on keittiörempasta kiinnostuneita. Ja ruokakuvat Tallinnastakin odottavat vielä kamerassa purkujohtoa.
Tässä kuitenkin tosi iisi raparperimehu-resepti, jota ehdin keitellä ennen remppahommia. Julkaisin tämän reseptin aikoinaan myös Herkkuruoka-blogissa. Olen keitellyt tätä mehua myös kesäisen boolin pohjaksi, toimii!
n. 2 1/2 l valmista mehua
2 l raparperinpaloja
2 l vettä
2-4 dl sokeria
Keitä raparperinpalat pehmeiksi vedessä. Siivilöi mehu ja lisää sokeri (käytän yleensä itse n. 2 1/2 dl sokeria, viimeksi meni varmaan lähemmäs neljä desiä). Kun käytät juomaa janojuomana, laimenna mehua noin 1:1 suhteessa ja lisää siihen jäitä sekä tuoretta minttua.

Kokeilin joskus tehdä raparperista simaa johon tuli kanelia. Ei ollut mun juttu, liian jouluinen maku. Sen sijaan sitruuna ja minttu sopivat raparperin kanssa oikein hyvin yhteen. Tuore inkivääri kiinnostaa myös raparperimehun mausteena.
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
Vegaaniviikko
Kokeilin viikkoa vegaanina, tai ainakin sinne päin. :) Aloitin nimittäin maanantain kaurapuurolla, johon sujahti myös lusikallinen hunajaa. Tajusin mokani vasta päivällä! Jep, hoksottimeni eivät välttämättä ole maanantaiaamuisin parhaimmillaan, mutta myönnän kyllä lähteneenikin viikkoon niin ex tempore, etten edes miettinyt loppuun. Käytin myös jonkin verran sellaisia tuotteita, jotka saisi myös vegaanisina, mutta joita olisi turha ostaa viikon kokeilua varten. Esim. margariinia en lähtenyt vaihtamaan ja ruokavalion ulkopuolella ajatellen nahkalaukku kulki mukana koko viikon.
Mistä tämä kokeilu sitten lähti? No, vamaankin itsen työntämisestä pois mukavuusalueelta oli suuri tekijä. Samaten maitotuotteiden korvaaminen kiinnosti ylipäätään sekä eläinperäisten tuotteiden eettisyyshän se nyt useinkin itseä mietityttää.
Sinänsä syön niin kasvispainotteisesti, ettei viikko tuntunut kovinkaan vaikealta toteuttaa. Toisaalta tuo hunaja aamupuurossa -tapaus ehkä hyvin osoittaa sen miten soitellen tähän sotaan lähdettiin. Hirveellä itseluottamuksella omiin vegetietoihin ja sitten kompastuu ekaan kynnykseen. Ei edes miellä jotakin eläinten tuottamaa muuksi kuin kasviperäiseksi.
Tuli laitettua paljon tavallista enemmän arkisafkaa vegaaniviikolla, sillä en luottanut lounasravintoloiden vegaanitarjontaan. Koska viikko sattui myös olemaan kiireinen – treenasin puolimaratonille ja töitäkin riitti–, en ehtinyt kauppaan tai torille ja tuli kokattua vähemmän tuoreista kasviksista kuin muutoin olisi tullut. Soijarouhebolognese pastalla antoi kyllä hyvin energiaa juoksulenkkiin ja soijasuikaleet salaatissa oli kätevä eväs.
Kertaalleen vegaaniviikolla päädyin lounaallekin ja epäilyksistäni huolimatta homma sujui mainiosti! Kävimme Aurakadulla sijaitsevassa Taco Nitossa, josta löytyi kätevä subwaymäinen tapa päättää, mitä annokseensa halusi. Valitsin siis vegeversion, jossa oli kaktusta(!), paprikaa ja punasipulia. Jätin vain ranskankermat ja juustot pois, sen sijaan guagamolet ja salsa verdet kelpuutin ja avot, vegaanilounas oli ulottuvillani. Jos lounaaseen olisi sisältynyt vielä kahvi, olisin ollut todella tyytyväinen, nyt vain tyytyväinen.
Ulkona kävimme syömässä viikonloppuna Rantakertussa, josta tiesin saavan vegaanihamppareita. Chocochilin Elina kun oli jättänyt muistijäljen aiheesta. No, muistijälki ei ollut positiivinen, mutta kokeillahan se piti. Bataattiranskikset oli tosi hyvät, purilainen taitaisi edelleen kaivata pientä kehitystä, mutta oli jo paremmalla mallilla kyllä.
Omista resepteistä siltä viikolta mainittakoon vielä "jäätelö", joka oli oikeastaan versio jo aiemmin esitellystä terveellisestä jälkkäristä. Tällä kertaa siihen meni:
1 banaani
2 avokadoa
1,5 dl kookosmaitoa
1–2 rkl vaahterasiirappia
oman maun mukaan (raaka)kaakaojauhetta
saksanpähkinöitä
ja kaikki soseeksi, sitten pakastimeen. Oli hyvää!
Suosittelen kyllä vastaavia testailuita muillekin, oli ruokavalio sitten mikä tahansa. Pieni haaste piristää ja kun ajanjakso on itselle sopiva, homma ei tunnu mahdottomalta toteuttaa keston tai muun takia. Go for it!
p.s. Tällä hetkellä näyttää siltä, että "joudun" paleodieetille kuudeksi viikoksi kesän lopulla. Jos teillä on hyviä vinkkejä, kertokaahan! Raportoin täällä kyllä sitten tuostakin ruokavaliokokeilusta.

Tunnisteet:
avokado,
banaani,
erikoisruokavaliot,
jälkiruoka,
kaakaojauhe,
kookosmaito,
ravintolat saksanpähkinä,
terveellinen,
Turku,
vaahterasiirappi,
vegaani
lauantai 8. kesäkuuta 2013
Manteli-suklaakeksit
Kuten olen jo aiemmin maininnut, en ole mikään leipurisnainen. Viime aikoina on kuitenkin tehnyt niin usein mieli suklaisia ja vähän sitkeitä keksejä, että oli pakko päästä toteuttamaan mieliteko ja etsiä joku hyvä resepti kokeiltavaksi. En ole pehmeiden keksien suurin ystävä, joten luin reseptikuvaukset tarkkaan, etten vahingossa päätyisi tekemään pehmeitä muhjukeksejä. Lettupannun julkaisema, alunperin Bunnyfoot-blogista löytynyt manteli-suklaakeksiresepti osoittautui täydelliseksi!
10-15 kpl (tein 12 isoa)
1,8 dl jauhoja
0,6 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
¼ tl suolaa
0,8 dl paahdettuja manteleita rouhittuna
1,2 dl tummaa suklaata rouheena (tai muita suklaita)
0,8 dl (ruoko)sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,8 dl (vaahtera)siirappia
0,6 dl rypsiöljyä
Paahda kokonaiset mantelit pannulla kullanvärisiksi, ja siirrä jäähtymään. Sekoita jauhoihin siivilöity kaakaojauhe sekä leivinjauhe, sooda ja suola. Rouhi mantelit ja suklaa, ja sekoita jauhoseokseen. Sekoita toisessa kulhossa sokeri, vaniljasokeri, siirappi ja rypsiöljy tasaiseksi. Sekoita sokeriöljyseos jauhoseokseen. (Voi olla että aluksi touhu näyttää aika jauhoiselta, mutta sekoittamalla saat kyllä taikinaa.) Muotoile taikinasta kostutetuin käsin keksejä, ja paista 175C 10-11 min.

Sen lisäksi, että kekseistä tuli ihan superhyviä, niistä tuli myös kauniita! Uunista ottaessa keksit olivat asiaankuuluvasti ihan pehmeitä, mutta kovettuivat hetkessä. Oli kyllä kiva kun reseptissä ei ollut voita (tai munia) kuten kekseissä tuntuu yleensä olevan ja vegaanisen version saa helposti kun valkkaa vegaanisen tumman suklaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)