torstai 26. helmikuuta 2015

Jugurttinen lammaspasta

Jonkin aikaa sitten teki mieli LIHAA. Mun lihanhimo kohdistuu lähes poikkeuksetta lampaanlihaa, joten ei muuta kun pakastinta kaivelemaan, tilasin nimittäin taas loppuvuodesta puolikkaan karitsan Sikka-Talun lammastilalta, joten lihassa löytyy. Päätin kokeilla tehdä karitsanjauhelihasta jugurttista pastaa, inspiraationa Istanbulissa syömäni lammas-jugurtti-pastaherkut.

4 annosta

500 g karitsanjauhelihaa (luomua, eiks jeh)
1/2 munakoiso
oliiviöljyä paistamiseen (munakoisolle reippaammin, jauheliha & sipuliseokselle vähemmän)
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 oksa tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua
1 tl kuivattua salviaa
(1 tl lammasmaustetta tai 1/2 tl kuivattua minttua)
mustapippuria
suolaa maun mukaan (n. 1-2 tl)
3-4 dl paksua luonnonjugurttia (esim. pappajugurttia)

Pastaa neljälle

Laita pastavesi kiehumaan ja mausta se kunnolla suolalla. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuutioi munakoiso, laita kulhoon ja ripottele suolaa päälle.

Voit ruskistaa munakoisokuutiot eka pannulla, kaataa ne takaisin kulhoon, pyyhkäistä pannu ja jatkaa sillä jauhelihan paistoon. Voit myös kuullottaa munakoisokuutiot erikseen omassa pannussa.

Kuullota munakoison jälkeen sipulisilppua pannulla, lisää jauheliha ja hetken päästä valkosipulisilppu. Ruskista jauheliha sellaisella keskilämmöllä, ettet käräytä samalla sipulisilppua. Pienennä lämpötilaa, lisää munakoisokuutiot sekaan ja mausta.

Sammuta liesi ja lisää jugurtti pannulle. Sekoittele se jauhelihan joukkoon. Jaa pasta lautasille ja kauho kastike pastan päälle.



Tämä ruoka ei ole nättiä, mutta tosi nopeaa, iisiä ja superhyvää! Suosittelen arkiruuaksi. Lämmittäessä kastikkeen koostumus tietty muuttuu, mutta söin pastakastiketta hyvällä ruokahalulla pari päivää valmistuksen jälkeenkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!