Nokkospestoa, pastaa ja eka uppomuna!

Kirjoittelen myöhemmin meidän kokkauskokoontumisen loput reseptit, mutta nyt seuraa jotain ihan muuta. Korkkasin nimittäin hortoilukauteni kykkimällä takapihalta nokkosia pestoa varten. En ole tehnyt nokkospestoa aiemmin, mutta tästä lähtien teen! Pestosta tuli nimittäin lempinokkosruokani. Päätin testata uppomunan samalla kertaa, koska olen pantannut sen kokeilua jännittyneenä jo liian monta vuotta. Henri Alénin ohjevideon avulla homma hoitui helpommin kuin osasin odottaa.

Nokkospesto

n. 5 dl mitallinen nokkosta tiiviisti tumpattuna
2 kourallista pähkinöitä (laitoin cashewpähkinöitä)
1 valkosipulinkynsi
oliiviöljyä sen verran, että pesto tuntuu sopivan notkealta (jos öljyn määrä hirvittää, jatka vesitilkalla)
mustapippuria
0,5-0,75 dl parmesania tai pari ruokalusikallista oluthiivahiutaleita
pari ripsaisua suolaa

Ryöppää nokkoset vedessä, eli laita huuhdellut nokkosenlehdet minuutiksi kiehuvaan veteen. Valuta ja siirrä blenderiin (sekoitushommat hoituvat myös korkeassa astiassa sauvasekoittimen kanssa). Lisää muut aineet ja surauta tahnaksi. Pesto saa jäädä karkeaksi.

Keitä pasta ennen uppomunia, jos haluat munien kanssa täyden työrauhan. Sekoita pesto kuuman pastan joukkoon.

2 uppomunaa

2 munaa
väkiviinaetikkaa
vettä

Riko munat mukeihin. Mittaa vesi kattilaan ja mittaa pikkukippoon väkiviinaetikkaa odottamaan seuraavaa vaihetta, älä sekoita sitä veteen vielä. Etikkaa tarvitaan 0,7 dl vesilitraa kohden. Itse mittasin 1,5 l vettä ja vajaan desin etikkaa.

Laita vesikattila kiehumaan. Anna veden kiehua hiljaksiin hetki, jotta veden happikuplat vähenevät eikä uppomunista tule rokonarpisia. Kun kuplia on vähemmän, lisää etikka veteen. Pyöräytä vesi kauhalla liikkeelle kattilassa ja lisää ensimmäinen muna veteen, aivan veden pinnalta. Pyöräytä kauhalla rauhallisesti uudelleen, jotta vesi pysyy liikkeessä. Lisää toinen muna. Älä panikoi, vaikka munat näyttävät välillä kietoutuvan yhteen, kyllä ne irti pysyvät, kun pidät veden kauhan avulla rauhallisessa pyörimisliikkeessä. Munien kypsentymisaika on makuasia. Henry Alén sanoo 2 minuuttia, itse pidin 3-4 minuuttia. Nosta valmiit munat reikäkauhalla vedestä. Ripsauta valmiiden munien päälle hieman suolaa.

No huh huh kuinka hyvää oli! Siitä huolimatta, että lorautin vahingossa väkiviinaetikkaa pestonkin joukkoon... Tästä ruuasta tuli kyllä uusi suokkari juuri tähän sesonkiin, kun suomalaisia ei-kasvihuoneessa kasvatettuja vihanneksia ei vielä paljon ole. Ja olipa halpaa!

Kokkauskookontuminen osa 1: Pinaatti-kikhernekiusaus ja jogurttidippi

Kun tätä blogia aikanaan perustettiin, yhdisti meitä kirjoittajia rakkaus Lähi-idän ruokaan ja ruokakultuuriin. Hävettävän vähän tähän innostukseen nähden olemme kirjoitelleet mitään reseptejä tai matkakokemuksia tänne tuolta suunnalta maailmaa. Päätimme ryhdistäytyä nyt tämän aihepiirin suhteen ja luvassa onkin monta reseptiä Turkista ja Libanonista.

Itselleni muita ruokarakkauskohteita ovat myös Pohjois-Afrikka ja Georgia, joissa onkin tiettyjä yhteneväisyyksiä ja samoja vaikutteita kuin aiemmin mainituissa. Georgiassa en ole koskaan käynyt, mutta jos vastaan tulee gruusialainen ravintola, minut löytää sieltä. Hyviä ja huonoja niistä löytyy, mutta oivallisen kohdatessaan voi kiitellä luojaansa.

Tässä kaikki kokkailumme yksissä tuumin.
Kuva: Susanna Kaapu

Mutta palataanpa siihen, miten voin luvata näitä reseptejä tulevaksi. No me saatiin siis maailman paras idea siitä, miten keräännytään kokkaamaan yhdessä JA houkutellaan ruoalla paikalle loistava valokuvaaja. Kyllä! Neronleimaus!

Niinpä marssimme eräänä perjantaina Turun Deli Marketiin, kauppaan, josta saa mitä ihminen nyt vaan keksii suurin piirtein pyytää. Lauantaina köröttelin kuvaaja kyydissäni Jaanan luo landelle ja sitten vaan hihat heilumaan. Meillä oli siis hämäläismuijien kokoontumisajot Varsinais-Suomen maalaismaisemissa, kun kaksi näistä kokkasi ja yksi kuvasi. Paikalla oli myös yksi karjalainen mies ja yksi tanskalais-ruotsalainen pihakoira, sekä pullo alkoholitonta valkoviiniä. Hurjaa – tiedän!

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira kesti hämäläismuijat, vaikka koville otti. Ymmärsimme, hormonit saa parhaimmatkin meistä joskus vähän murjottamaan. Kuva: Susanna Kaapu 

Itse päätin kokeilla menussamme mm. Pinaatti-kikhernekiusausta ja Jogurttidippiä joiden molempien reseptit löytyvät  Maggie Lindholmin ja Marja Lindforsin Libanonin makuja -kirjasta.

Kuva: Susanna Kaapu

Pinaatti-Kikhernekiusaus

250 g kikherneitä
500 g tuoretta pinaattia
3 keskikokoista sipulia
6 valkosipulinkynttä
1 1/2 tl jauhettua mustapippuria
2 tl suolaa
muskottipähkinää
meiramia
2 sitruunaa
paistamiseen 1 dl oliiviöljyä

Liotin kikherneitä yön yli kotona ja pakkasin mukaan Jaanan luo. Perille päästyäni ryhdyin heti keittelemään kikherneitä, sillä joskus ne kuivatut vaativat tunninkin keittoajan, toisinaan ne tuntuvat kypsyvän nopeamminkin. Vähemmillä emäntähuseerauksilla varustettu ihminen toki hankkii kikherneensä säilykkeenä, mutta tässä tapauksessa suunnitelmat oli tehty jo hyvissä ajoin, joten kuivatut herneet olivat luonteva valinta.

Pinaatti hienonnetaan, sipuli leikataan (alkuperäisessä ohjessa puolikuun muotoon, mutta minä tein hakkeluksempaa) ja valkosipuli viipaloidaan.

Sipuli kuullotetaan öljyssä, minkä jälkeen lisätään valkosipuli sekä keitetyt kikherneet. (Joku vinkkasi joskus, että jos haluaa kikherneiden säilyvän ehjinä, kannttaa keittoveden antaa jäähtyä ennen kuin siivilöi herneet. Aina ei toki ehdi, mutta joskus on kiva hifistellä.)

Lisätään mausteet ja hienonnettu pinaatti. Kypsennetään n. 35 minuuttia välillä sekoittaen. Sitruunoiden mehun puristin sekaan vasta ennen tarjoilua ja sekoittelin.

Muunsin reseptiä mausteiden osalta. Suolaa laitoin vähintään tuon 2 tl, koska kaikki ruokailijat tunnustivat tykkäävänsä suolasta, originaalissa oli vain 1 tl. Jätin maustepippurin pois ja käytin sen sijaan muskottipähkinää ja meiramia, molempia varmaankin reilut ripaukset.

Pinaatti on yksi lempiaineksistani, samoin kuin kikherneet, joten tämä ruokalaji oli varman päälle pelattu omiin makuhermoihini. Sitruuna toi raikkautta, vaikka maut erottuivatkin kypsyttelyn ansiosta hyvin. Mukavan ruokaisa, mutta sopii ehdottomasti tällaiseen ateriaan, jolla on paljon muitakin ruokalajeja ja makuja tarjolla. Teen varmasti uudestaankin!

Tämä ruoka syödään Libanonissa leivän kera. Meidän emäntähuseeraukset jäivät leivän osalta tuolla erää väliin ja oikaisimme ostamalla jättimäisiä leipiä Deli Marketista. Ja juu, noita torkkupeiton kokoisia jättejä paljastui pakkauksesta neljä! Saimme nelistään tuhottua aterialla muistaakseni kaksi.

Nam! Jogurttidippi! Kuva: Susanna Kaapu

Jogurttidippi

4 dl maustamatonta jogurttia
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
paprikajauhetta


Tämä on maailman helpoin valmistettava. Varsinkin jos delegoi sen valmistuksesta vaikeimman osan Jaanalle, kuten itse tein. Ostosretkemme päätteeksi kun fiksuina laitoimme ruoka-aineet kokkailutilan haltijalle tietty mukaan, niin illalla tajusin kotona, että hei, dippi piti aloittaa jo tänään.

Eli aivan ensin jogurtti valutetaan kahvinsuodattimessa yön yli. Jaanan tehtyä tämän operaation, jouduin itse peräti sekoittamaan joguun suolan, kaapimaan koko komeuden tarjoiluastiaan sekä valuttamaan oliiviöljyn ja koristelemaan parikajauheella.

Libanonilaiset syövät tätä Libanonin makuja -kirjan mukaan aamiaisella paistetun kananmunan ja kuivatun timjamin kanssa! Myös alkuapalana tätä käytetään leivän ja tomaatin sekä mintun ja oliivien kera. Minusta tämä kastike toimi ihan törkeän hyvin meidän muiden mezzahien (alkuruokalajitelma libanonilaisittain) kanssa. Odottakaas kun Jaana pääsee vielä postaamaan omat tahnansa ja ruokalajinsa osassa 2...

Tässä vielä kuvat hoummuksesta ja tahinidipistä, jotka eivät päätyneet nyt resepteiksi. Kuva: Susanna Kaapu 

Joimme tosiaan alkoholitonta viiniä ruokiemme kanssa. Harvinaista Suomessa, kukaan ei ollut edes raskaana tai alkoholisoitunut, mutta näin kävi. Ja pidimme tästä putelista kaikki. Kelpo vaihtoehto ruokajuomaksi: riittävän viinimäinen, mutta kevyt ja kuiva. Hyvä valinta kesäjuomaksi.

Kuvan lähde: Alko

Vielä kerran kiitokset kivasta kokkailupäivästä kaikille osallisille, näitä täytyy harrastaa useamminkin. Ja kiitos Susanna Kaapu, kerrankin meidän blogissa on myös kauniita kuvia!

Turun ravintolat osa 1 – vinkit ei-niin-ilmeisiin paikkoihin

Täytyy sanoa, että olen nykyiseen Turun ravintolamaailmaan tavattoman tyytyväinen. Ainoat asiat, joita kaipaan ovat hyvä aamiaispaikka (Jaana tosin juuri vinkkasi mulle yhdestä, jonka haluan mennä tsekkaamaan...) ja joku lähi-idän ruokia tarjoava mesta. Olisko joku libanonilainen aloittamassa ravintolaa Turkuun? Uusia paikkoja tuntuu syntyvän hyvää tahtia ja itse odotan jo kuola valuen Ovo Osteria Romanan testausta! Kuvaavaa Turun ravintolatarjonnassa on, että suuri ja mahtava S-ryhmä on joutunut sulkemaan  ravintoloitaan kilpailun (ja tason) kiristyessä.

Usein Turun ravintoloita käsittelevät jutut niin lehti- kuin blogimaailmassakin jäävät samojen varaan. Mami, Kaskis, Pizzarium, Gaggui ja muut ovat toki mahtavia, mutta kirjoitetaanpa postaus vähän vaihtoehtoisista paikoista. Niistä, joita ei kirjoiteta ihan niin paljon. Tai joihin mennä jos ei ole laittamassa vähintään kuuttakymppiä ravintolaillalliseen. Tai jotka ovat auki ainoastaan lounasaikana. Tai joista ehkä kaikki paikallisetkaan eivät ole kaikki kuulleet.


Delhi Darbar – Turun paras intialainen ravintola
Tämä on nyt lähinnä vinkkinä ei-turkulaisille, paikalliset varmasti tämän tuntevat. Kun muutin Turkuun, ihmettelin paikkakunnan intialais-/nepalilaisravintoloiden vähyyttä. Helsingissä kun oli tottunut suorastaan yliedustukseen tässä genressä. Melkein kymmenessä vuodessa ajat ovatkin muuttuneet ja nykyisin Turustakin löytyy useampia. Paras ja kaunein on Delhi Darbar. Sellaista murhetta ei olekaan, mitä heidän koftansa tai paneerinsa ei poistaisi. Paikka on täynnä lähes aina, joten erityisesti lounaalle isommalla porukalla mennessä kannattaa varautua jonottamaan pöytää. Iltaisin ja viikonloppuisin suosittelen pöytävarausta, en muista onko se lounaalle edes mahdollinen. Kasvisruokaahan intialaisista saa aina, vegaanisista versioista en osaa sanoa. Laktoosittomia ja gluteenittomia ruokalajeja on ainakin saatavilla.
Paikan pitäjät taitavat muuten olla Intian sijaan Bangladeshistä, jos oikein muistan. Ja omistaja on tainnut asua myös Ruotsissa, joten han serverar på svenska också! Ja ruokaa saa mukaan, se on itsellä oikea perinne jostain reissusta väsyneenä tullessa: Darbarin kautta kotiin ja hiilaripössis päälle.

Hämeenkatu 8


Komppeli – lounasruokaa taidolla hyvistä raaka-aineista 
Onko meillä muuten muita kuin hippilukijoita? Jos olet leikkeiden ystävä, mene Komppeliin. Itsehän en moisista ymmärrä lihavammaisena tuon taivaallista, mutta kalapullat, salaatit ja muut herkut osuvat ja uppoavat meikäläiseen kyllä. Sen verran hehkutusta olen myös lihansyöjiltä kuullut, että kehtaan yli 30 vuotta toiminutta paikkaa suositella.  Ja juu, homma on myös päivittynyt vuosien varrella uusien omistajien myötä. ;)

Jos olet kasvissyöjä, tsekkaa lista etukäteen, täältä ei aina löydy vaihtoehtoja. Henkilökunta on kyllä palvelualttiin tuntuista ja kerran olen etukäteen soittanut ja kysellyt, onko mahdollista saada jotakin listan ulkopuolelta, jolloin se onnistui. Ex temporena ei ehkä niinkään kannta lähteä kokeilemaan. Tässä raflassa ulospäin näkyy jälleen vähän kyseenalaisen näköinen "logo"teippaus, mutta sisustus on itse asiassa sisällä silmää miellyttävän moderni ja mutkaton. Ja annokset ovat myös tyylikkäitä sekä oikeasti hyvistä raaka-aineista rakennettuja. Täällä myös palvelu pelaa juuri niin ystävällisesti ja mutkattomasti kuin lounaalla kuulukin.

Puistokatu 3


Turun kasvisravintola  – Betel
Tästä paikasta puhutaan usein vain "Beettelinä" siitä syystä, että ravintolan tilat ovat Turun Betel-kirkossa. Osoite on Yliopistonkadulla, mutta tänne pitää löytää tie halki portaiden ja sisäpihan. Ja tänne suunnistaminen on ehdottomasti vaivan arvoista. Tila on jotenkin symppis "seurakunnankerho" hengessään, kaunis uskonnollinen seinämaalaus menneiltä vuosikymmeniltä on ainoita asioita, jotka vihjaavat tarkemmin missä ollaan.

Ruoka on maukasta ja terveellistä. Täällä tulee kylläiseksi, muttei sellaista ällöähkyä. Joka päivä tarjolla on itseleivottuja sämpylöitä ja melko lailla kauden mukainen salaattipöytä. Lämpimistä ruoista on mainittava erityisesti joka tiistainen lasagnepäivä: silloin on aina ruuhkaa.

Kasvisravintolasta voi tilata myös cateringiä. Itse olen tilannut heiltä myös isoihin juhliin salaatteja, jotka olivat erinomaisia, ystävä taas on hankkinut ainakin viininlehtikääryleitä täältä.

Yliopistonkatu 29 a


Cantina Azteca – eteläamerikkalaisia makuja myös sunnuntaisin
Turkuun on tullut viime vuosina oikea meksikolaisen keittiön vallankumous (mielenkiintoisimpana mielestäni Mex-Mex). Cantina Azteca on toiminut jo useamman vuoden, eikä se edusta anoastaan meksikolaista keittiötä, vaan latinalaisamerikkalaista kokkausta rennolla otteella.

Turussa on sunnuntaisin se suomalainen ongelma, että harva ravintola on auki. Cantina Azteca on niitä poikkeuksia, jotka avaavat uskollisesti ovensa myös sunnuntaisin. Älä pelästy isoa, 90-luku -henkistä logoa, joka paikan ulkopuolella helottaa. Graafisen suunnittelun ontuminen ei tarkoita huonoa ruokaa.

Raaka-aineet ovat hyviä ja keittiössä toimitaan huolella. Palvelu on ainakin omalla kohdalla ollut aina moitteetonta. Itse tykkään näin tuhdeista safkoista lähinnä dagen efter -mainingeissa, mutta monelle saattaa sopia muutoinkin. Kasvissyöjät otetaan mallikkaasti huomioon ja vegaanisia versioita löytyy myös. Ravintola on aivan keskustassa, hurmaavassa vanhassa kivitalossa ja sinne kiivetään symppikset portaat. Cantina Aztecan yhteydessä on myös Bar Papu, jossa olen kerran nauttinut sairaan hyvää margaritaa helteellä. Samaa varmaankin saa myös Cantinan puolelta.

Eerikinkatu 8


Meiltä on tulossa tähän postaukseen vielä ainakin kakkososa, jonka Jaana saa vuorostaan laatia. Näitä mediapeitossa olevia helmiä kun on Turussa monia!

Jugurttinen lammaspasta

Jonkin aikaa sitten teki mieli LIHAA. Mun lihanhimo kohdistuu lähes poikkeuksetta lampaanlihaa, joten ei muuta kun pakastinta kaivelemaan, tilasin nimittäin taas loppuvuodesta puolikkaan karitsan Sikka-Talun lammastilalta, joten lihassa löytyy. Päätin kokeilla tehdä karitsanjauhelihasta jugurttista pastaa, inspiraationa Istanbulissa syömäni lammas-jugurtti-pastaherkut.

4 annosta

500 g karitsanjauhelihaa (luomua, eiks jeh)

1/2 munakoiso

oliiviöljyä paistamiseen (munakoisolle reippaammin, jauheliha & sipuliseokselle vähemmän)

1 sipuli

3 valkosipulinkynttä

1 oksa tuoretta rosmariinia tai 1 tl kuivattua

1 tl kuivattua salviaa

(1 tl lammasmaustetta tai 1/2 tl kuivattua minttua)

mustapippuria

suolaa maun mukaan (n. 1-2 tl)

3-4 dl paksua luonnonjugurttia (esim. pappajugurttia)

Pastaa neljälle

Laita pastavesi kiehumaan ja mausta se kunnolla suolalla. Silppua sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuutioi munakoiso, laita kulhoon ja ripottele suolaa päälle.

Voit ruskistaa munakoisokuutiot eka pannulla, kaataa ne takaisin kulhoon, pyyhkäistä pannu ja jatkaa sillä jauhelihan paistoon. Voit myös kuullottaa munakoisokuutiot erikseen omassa pannussa.

Kuullota munakoison jälkeen sipulisilppua pannulla, lisää jauheliha ja hetken päästä valkosipulisilppu. Ruskista jauheliha sellaisella keskilämmöllä, ettet käräytä samalla sipulisilppua. Pienennä lämpötilaa, lisää munakoisokuutiot sekaan ja mausta.

Sammuta liesi ja lisää jugurtti pannulle. Sekoittele se jauhelihan joukkoon. Jaa pasta lautasille ja kauho kastike pastan päälle.

Tämä ruoka ei ole nättiä, mutta tosi nopeaa, iisiä ja superhyvää! Suosittelen arkiruuaksi. Lämmittäessä kastikkeen koostumus tietty muuttuu, mutta söin pastakastiketta hyvällä ruokahalulla pari päivää valmistuksen jälkeenkin.

Kardemummalohi

Ostan lohta melko harvoin, koska pyrin viherpiiperryspäissäni suosimaan kestävämpiä kalalajeja. Päädyin kuitenkin tällä kertaa lohimötkäleeseen, kun mieli teki kardemummalohta. Olen tehnyt tätä Pipsa Hurmerinnan Pipsan keittiössä -kirjasta löytyvää lohta pari kertaa aiemminkin. Resepti on tosi iisi ja nopea ja tuo kivaa vaihtelua lohen maustamiseen.

Neljälle

 lohifile (á 150 g) per syöjä
1 luomusitruuna

Kastike
1 tl savustettua paprikajauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
1 tl suolaa
1 tl cayennepippuria
1 dl vaahterasiirappia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa.

Suojaa uunipelti leivinpaperilla ja nosta lohifileet pellille. Voitele fileet kastikkeella ja kypsennä uunissa n. 10 minuuttia. Purista lohen päälle hieman sitruunamehua.

Syötiin lohi tällä kertaa bataattiranskalaisten kanssa. Olipa mahtava oranssi ruokasetti!

Hitokseen hyvä ja terveellinen pasta!

Olin haaveillut härkäpapupastan testaamisesta siitä saakka kun olin lukenut tämän jutun. Olen ennenkin hehkuttanut härkäpavun ominaisuuksia ja se on suotta alikäytetty raaka-aine. Se on oikein laitettuna maukasta (varsinkin tuo linkkaamani keitto)!

Tänään lopulta bongasin härkäpapupastan (en tosin gluteenittomana) ja vaikka se varsin tyyris olikin (330 g yli neljä euroa). oli pakko kokeilla. Eikä suotta! Keittyi nopsasti, pysyi kasassa kuten pastan kuuluukin ja suutuntumakin oli mainio. Ehkä hieman "kevyemmän" oloinen purutuntu kuin tavispastassa, mikä ei ollut mielestäni lainkaan huono asia. Plussaa myös kauniista ja houkuttelevasta pakkauksesta! Mikäli olet proteiininsaannista huolissasi, tässä on 20 % proteiinia, kiitos papujen.

Samalla tuli synnytettyä vahingossa ihan pirun hyvä soosi tähän kylkeen. Oli joku vitamiinipuutos; teki mieli kaikkea mahdollista terveellistä. Vasten todennäköisyyksiä tästä tuli niin hyvää, että tulee ihan vakkariohjelmistoon mun keittiössä. (Jaana, sä tykkäisit tästä kans!)

Suosittelen tofuksi tätä Taifun-Tofun rossoa. Se pysyy kasassa jämäkästi ja tuo ehdottomasti makua kastikkeeseen.

Kuva täältä

Vegaaninen ja hitokseen hyvä pastakastike 2–3:lle

Reilusti oliiviöljyä
1/2 sipuli
1/3 iso fenkoli
200 g Tofu Rossoa
500 g paseerattua tomaattia
1–2 lehtikaalin lehteä
tuoretta basilikaa
2 rkl oluthiivahiutaleita
1 rkl ketsuppia
suolaa
mustapippuria
ripaus juustokuminaa
ripaus kanelia

Pilko sipuli ja fenkoli, kuullota ne laajassa kattilassa, jossa on reilu määrä oliiviöljyä. Älä käytä liian kuumaa levyä. Kuutioi tofu ja heitä nekin kattilaan, lisää oliiviöljyä vielä jos siltä näyttää. Tarkista, että sipuli ja fenkoli ovat kuullottuneet ennen kuin lisäät paseeratun tomaatin. Itse paistoin tofua hetken ennen kuin kaadoin tomaattisoosin messiin. Voit myös lopuksi hölskytellä vettä purkissa saadaksesi kaiken matskun irti, tässä kastikkeessa veden lisäys ei haittaa.

Pilko lehtikaali melko pieneksi sillä välin kun kastike alkaa keittyä ja lisää se sekä mausteet, ketsuppi ja oluthiivahiutaleet tässä vaiheessa. Oluthiivahiutaleet ovat osalle tuntemattomamia, mutta ne ovat nerokas keksintö. Korvaavat parmesaanin tai muun juuston usein vegaanisessa keittiössä, käytän itse kun en halua juustotukkoa tai kun juustoa ei ole. Joskus myös juuston lisäksi! Näissä kun säilyvyys on mainio, pelastavat niinä hetkinä kun jääkaapissa ei ole mitään. Oluthiivahiutaleissa on myös B-vitamiinia ja foolihappoa, eli ovat osana nyt tätä superterveellisyyttä tässä reseptissä. (Oletan että kaikki tuntevat jo lehtikaalin superruokamaineen.)

Tässä vaiheessa anna enää kuplia ja makujen vetäytyä, tämä ruoka on kyllä nopeasti valmis ja erittäin sopiva arkiruoaksi. Tuota härkäpapupastaa mittasin kuiva-aineena neljä kourallista keittymään, tuli kaksi ei-jättimäistä annosta. Kastiketta jäi vielä yli, joten siitä riittää kyllä kahdelle suurempiruokaisellekin tai sitten kolme normaalimpaa.

Suosittelen! Muutkin kuin vegaanit tykkää varmasti!

Vegaaninen kaalilaatikko

Sain tämän vegaanisen kaalilaatikkoreseptin Tiinalta viitisen vuotta sitten ja postasin sen aikoinaan Herkkuruoka-blogiin. Syön kyllä lihaisaa kaalilaatikkoa jos sitä jossain tarjotaan, mutta omassa keittiössä valmistuu aina tämä vegaaninen versio. Tätä laatikkoa on tarjottu lihisteillekin menestyksekkäästi.

1/2 – vajaa 1 kaalikerä
3 dl kuivaa soijarouhetta
1 dl kuivia punaisia linssejä
1 sipuli
5 dl kaurakermaa
1 rkl meiramia
mustapippuria (pyöräytin myllystä 20 kääntöä)
2 tl suolaa

Suikaloi kaali ja pilko sipuli. Kuullota silppuja ja soijarouhetta öljyssä tai voissa pannussa tai kattilassa, yhdessä tai erikseen. Jos on pieni astia niin tee homma parissa erässä.

Sekoita kaali-sipuli-soijarouheseokseen huuhdellut punaiset linssit, mausteet ja kaada päälle kaurakerma. Lykkää laatikko uuniin ja kypsennä 175-200 asteessa tunnin verran. Älä paista liikaa, ettei laatikko kuivu.

Ei mikään kaunein ruoka, mutta halpa ja erittäin hyvä! Tällä kertaa linssien ja soijarouheen määrät menivät sekaisin, mutta ei haitannut lopputulosta, eli soveltaa voi miten tykkää.