sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vähähiilaristen viikkojen kokeilu

Kerroin postauksessani kukkakaalipizzasta, että olin noudattamassa vähähiilihydraattista ajanjaksoa. Ajattelin nyt jakaa hieman fiiliksiäni ja tuntemuksiani aiheesta, vaikka vhh-ruokavalio taitaa jo olla vähän passé. (Eiks "kaikki" oo nykyään vaan gluteenittomalla tai paleolla ja vhh on vähän 2009?)

Meillä oli meneillään työporukan kokeilu, jossa myös treenailtiin yhdessä ja saimme yhteisen ruokavalion. Kyseessä oli runsasproteiininen ja vähähiilarinen kuuden–seitsemän viikon ajanjakso, jossa syötiin 5–6 kertaa päivässä. Hiilihydraatteja syötiin siis vähän, mutta eism. välipaloiksi sai ottaa näkkäriä / hapankorppua ja treenin jälkeen banaania. Päivällisellä syötiin myös tarvittaessa hiilarin lähdettä, muuten mentiin kasviksilla ja lihalla / kalalla. Itse otin ruokavaliooni mukaan vaalean lihan, tosin aika harvakseltaan. Pakko myös todeta että ihan aika hirveetähän tuo broileri on. En ymmärrä, miksi se on porukan suosikkimurkina, usein hajutonta ja mautonta mössöä vaan.

Oon aina ollut säännöllinen syöjä, eli vedellyt aamupalaa ja arkena pari lämmintä ateriaa päivässä. Urheiluharrastusten ansiosta välipalan ja rahkan syöntikin oli tuttua juttua jo ennestään. Silti eka viikko meni ihan hemmetinmoisessa kylläisyyden tunteessa kun veteli proteiinipitoista ruokaa kuusi kertaa päivässä. Ei paljon tehnyt mieli mitään (lue herkkuja) ruokavalion ulkopuolelta, kun oli ähkyssä. No, ähky helpotti muutaman päivän jälkeen, mutta en tosiaan kaivannut herkkua tai kipuillut ruokavalion noudattamisen kanssa. Toisaalta kun tiesi sen loppuvankin suht nopeasti, ei ollut sellaista "en saa enää ikinä syödä Fazerinaa" tuskailua.

Herkuttelin kyllä seitsemän viikon aikana pari kertaa raakasuklaalla, sillä rasvaa tähän meidän versioon kuului. Maitotuotteetkin kehotettiin hankkimaan täysrasvaisina. Tein myös terveellisten leipomusten kokeiluja, mikä ainakin itsellä riitti mainiosti ruokavalion piristykseksi. Niin ja 92-vuotissynttäreillä söin pienen palan juustokakkua hyvällä omatunnolla. ;) Alkoholia join kuurin aikana kaksi kertaa, lasillisen kummallakin kerralla, tosin en yleensä hirveästi juo muutenkaan.

Ehkä suurin asia, joka itsellä muuttui ihan pysyvästi, on aamiainen. Olen aiemmin ollut puuronaisia, mutta tämä kokeilu sai mut käännytetyksi proteiinipitoisen aamupalan pariin. Pari kananmunaa sisältävä munakas / munakokkeli tai avokadopohjainen marjasmoothie proteiinijauhelisällä on mun suosikkeja. Pitävät nälkää niin paljon paremmin ja pidempään kuin puuro raejuustolla, että oon nyt aamiaiskäännynnäinen. Lisäksi oon aiemmin aina kokenut ärsyttäväksi, jos nälkä on tullut jo ennen lounasaikaa ja ajatellut että mun "pitää kestää" lounaaseen saakka. Nyt menen kiltisti välipalalle, jos nälkä yllättää, enkä yritä kouluttaa mahan kurinaa vaimenemaan.

Ja nythän tietysti porukka odottelee, että mitäs hyötyjä tästä kokeilusta sitten oli. Suurin pudottaja ja "ruokavalio muutti elämäni" aikakaudella janotaan sankaritarinoita! Seitsemän viikon ruokavaliolla inbody-mittauksen mukaan rasvaa lähti 1,5 kg ja lihasta tuli 200 g. Painon muutos taisi olla miinus 900 g tai jotain, koska kehon nesteet olivat lisääntyneet. Treenimäärät mulla ei kyllä tuolla ajanjaksolla lisääntyneet, itse asiassa sairastin pari viikkoa, joten lihas on sitten varmaan kasvanut levossa.

Sinänsä en huomannut omassa olotilassa suuria muutoksia. En ollut tavallista energisempi tai muuta. Mä olen kyllä perusterve tyyppi, eikä mulla ole ollut mitään vatsavaivoja viljoista tms. Atooppinen iho mulla on ja siinä huomasin eron jo kauan ennen tätä kokeilua, kun aikanaan rupesin syömään enemmän rasvoja. Nyt en havainnut eroa suuntaan tai toiseen.

Kokeilun loputtua tuli maistettua lounalla leipää sellaisessa paikassa, jossa muistelin sen olevan ok ja pettymyshän se oli. Varmaan sama harha ollut leivän suhteen kuin kuivan broilerin tyytyväisellä mussuttajalla on oman safkansa suhteen.  Ruokamessuilta kyllä ostin juuri Ullan pakarin leipiä ja heidän sämpylänsä oli tosi hyvää suussani edelleen, ihan niin kuin joku oikea kananpoika varmasti olisi myös maittavaa. Leipää en kokeilun aikana kaivannutkaan ja testailin myös kookos/mantelijauhosämpylöitä ja vastaavia leipomuksia, jotka kävivät korvikkeena ihan hyvin.

En osaa sanoa, millaista ruokavaliota jatkossa noudatan. Nyt olen edelleen aika kiinni tuossa kuurin mallissa syödä, vaikkei mikään huono fiilis ole syödä mitään hiilaripitoistakaan. Saa nähdä! Varmaan jatkossa saatte sekä vhh- että tavisreseptejä.

Onko kellään lukijalla omakohtaisia kokemuksia vhh-ruokavaliosta? Suuntaan tai toiseen? Olisi mielenkiintoista kuulla!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Raakakakku suklaakuorrutuksella

En ole aiemmin kokeillut raakaleivontaa, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Ja kivan iisiä puuhaahan se oli, testaan varmaan toistekin.

Kokeilin tätä reseptiä, sillä mulla sattui olemaan kaikkia raaka-aineita kaapissa, lukuunottamatta karppisokeria, joten käytin ruokokidesokeria.  Suht makiaa tuli, varmasti hunajalla tai siirapillakin saisi makeutuksen kohdilleen.

Alkuperäisen ohjeen mukaan tämä kakku on 18,5 cm:n kakkupohjaan ja neljälle, mutta itse sanoisin, että helposti menee useammallekin. Matsku on niin tymäkkää ja suklaista, että aikamoinen saa olla syödäkseen tästä neljäsosan kerralla. Itse tein tämän 22,5 cm:n kakkupohjaan ja kakku jäi ohueksi, joten pienempi astia on varmasti hyvä juttu. Lisäsin myös taatelin määrää alkuperäiseen reseptiin nähden.

Suklaakuorrute, mämmin jälkeen epäilyttävimmän näköinen aines myös raakakaakaosta tehtynä.

Raakakakku suklaakuorrutuksella
pohja:
100 g manteleita
100 g kivettömiä (kuivattuja) taateleita
1 1/2 tl kookosöljyä
1/2 tl Himalajan suolaa tai merisuolaa

kuorrute:
2 pientä tai 1 1/2 suurta, kypsää avokadoa
70 g raakakaakaota
50 g kookosöljyä
100 g karppisokeria / sokeria (tai korvaa haluamallasi määrällä sopivaa makeutusta)
1 vaniljatankon siemenet
ripaus Himalajan suolaa

Laita mantelit blenderissä / monitoimikoneella silpuksi, lisää kookosöljy ja taatelit, sekoita koneessa kunnes taikinamaista. Jos tahdot liottaa manteleita alkuperäisen reseptin tapaan, lisää kookosöljy vain jos seos jää liian kuivaksi.

Levitä taikina astiaan ja laita jääkaappiin. Valmista kuorrute vaikka tehosekoittimen avulla, kaakaojauhe kannattaa laittaa pohjalle, jottei se pöllyä ympäriinsä. Sekoita kunnes tasaista. Levitä pohjan päälle ja anna tekeytyä tunnin verran.

Ohut on, mutta pysyy hienosti kasassa!

Ja hei, hyvää tuli! Ei yhtään terveellisen makuista! Kaunis ei ollut, mutta pienemmällä astialla siitäkin probleemasta pääsisi. Suosittelen vahvasti, varsinkin jos tulee montaa eri ruokavammaa syömään. Tämä kelpaa vegaanille, gluteenin tai hiilarin välttelijälle (jos käyttää vain sopivaa makeutusta) sekä raakaruokailijalle ja on silti törkeän hyvää. 




tiistai 10. syyskuuta 2013

Pizzapohja kukkakaalista, nams!

Vegaaniviikko-kirjoituksessa kerroin, että olen mahdollisesti paleo-ruokavaliolla muutaman viikon. No, loppujen lopuksi sain noudatettavakseni suhteellisen vähähiilihydraattisen ruokavalion, johon ei juurikaan viljatuotteita sisälly, mutta maitotuotteet ovat sallittuja, toisin kuin paleossa. (Ruokavalio sisältyy kuntokuuriin, jota noudatan muutamien työkavereideni kanssa, siksi en ole itse päättänyt asiaa.)

Hirvittävän radikaaleja muutoksia omaan ruokailuun ei ole oikeastaan edes tullut, mutta kokeilut vhh-maailmassa ovat olleet kivoja. Varsinkin leivontapuoli ilman viljoja on ollut mielenkiintoista. Kukkakaalipitsa on mitä ilmeisimmin klassikon asemassa ja siitä löytyy monenlaisia versioita. Väsäsin omani lähinnä tämän reseptin pohjalta.

1/2 keskikokoinen kukkakaali
2 munaa
n. 1/2 dl luonnonjogurttia
1–2 dl mozzarellaraastetta
n. 1,5 tl psylliumia
2 tl Herbes de Province -mausteseosta
suolaa

Itselläni on suht jämäkkä blenderi, joten en keittänyt kukkakaalia, kuten jotkut tekevät, vaan iskin raa'an kukkiksen silpoutumaan sinne. Lopuksi vielä soseutin sauvasekoittimella isommaksi jääneet kappaleet ja juustoraasteen sekä jogurtin. Muut aineet voi hyvin sekoittaa mukaan myös vispilällä, haarukalla tai käden avulla.

Annoin taikinan "turvota" ihan hetken, mutta koska kärsivällisyys ei ollut suurta, en lähtenyt paistamaan pohjaa ennen täytteiden lisäämistä, kuten joissakin ohjeissa neuvottiin. Pohja levittyi kivasti pellille ja siitä sai helposti muotoiltua pitsamaisen kiekon.

Itse laitoin päälle tomaattikastikkeen lisäksi katkarapuja, purkkiartisokkaa ja loput mozzarellaraasteet valmispussista. Juustoista matskuu, sano! Paistoin 225 C°:ssa kunnes pinta oli nätin kullanruskea.

Mielestäni tämä oli oikeasti tosi hyvää, eikä maku eroa radikaalisti peruspohjasta. Tietenkään tämä ei ole rapsakka, täydellinen pitsapohja tai pysy kauniisti kasassa, (kokeile esipaistoa, se saattaisi tepsiä tuohon ongelmaan) mutta jos on tarve gluteenittomalle, vähähiilihydraattiselle pohjalle, tässä vastaus. Ja vaikkei olisikaan: tässä on taatusti paremmat ravintoarvot kuin vehnässä.

Niin, vielä kukkakaalin vihaajille: ei, se ei maistu sieltä läpi. ;)

Kyllä, se on kuulkaa kukkakaalia pohjassa ja valtavan tyylikäs ruokakuva!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Syödä Gotlannissa

Onni on rakas ystävä Gotlannissa, jolla kyläillä ja tutustua saareen. Olimme tänä kesänä toista kertaa vierailulla ja vaikka matka kesti vain kolme yötä, ehdittiin hyvin tehdä ruokaa (tai itse lähinnä menin valmiiseen pöytään), käydä parissa viime reissun hyvässä ruokapaikassa ja löytää pari uuttakin kivaa. Vinkit kuljettavat Visbyhyn ja pääsaaren pohjoispuolella sijaitsevaan Fåröhön.

Visby-vinkit


LEVA

Tänne oli pakko päästä toisenkin kerran! LEVA on kolmisen kilometriä Visbyn keskustasta ja samaan pihapiiriin mahtuu ravintola, catering, leipomo, pikkuputiikkeja, ihana puutarha, taidetta ja talotehdas (tai ainakin showroom). Varasimme jälleen pöydän puutarhasta grillibuffetin aikaan ja olipa taas paljon porukkaa ja superhyvää ruokaa lähi- ja luomuraaka-aineista. Kokki kokkasi kokoajan grillissä sapuskaa ja pöytä notkui erilaisista salaateista, tahnoista, leivistä ja kaikesta mahtavasta. Buffetin hinta oli muistaakseni n. 30 euroa (ei sisällä juomia tai jälkkäriä) ja oli kyllä joka kruunun arvoista!

Pihapiirissä on muun muassa kauniita latoja 1600-luvulta. Tiloja voi vuokrata ja LEVAssa järjestetään muun muassa joogaa.



Eka lautasellinen

Pari kesää sitten salaatit oli katettu ulos. Taustalla grillissä paahtuu ihanat kalanyytit.

 

SKAFFERIET

Tännekin päädyimme toista kertaa. Gotlannin vanhassa kaupungissa sijaitseva Skafferiet on kiva kahvila, jossa on hyvä valikoima erilaisia makeita leivonnaisia, ihania suolaisia piirakoita ja legendaarista gotlantilaista pannukakkuakin löytyy. Sisäpihalla on tosi kiva leppoistella pikkuherkun kanssa, kun ei vielä tee mieli suurta ateriaa.

Piirakkapalan (tässä palassa munakoisoa ja muistaakseni jotain lihaa) seuraksi saa lapata salaattia ja leipää. Taustalla juustokakku, joka oli myös hyvää.

Vehreällä sisäpihalla on ihania kasveja ja kukkia.

Lintuja kävi rääppimässä tyhjistä pöydistä, eivät onneksi kiusanneet ruokailijoita.


 

CRÊPERIE & LOGI

Tällä kertaa ei ehditty tänne, mutta ensi kerralla sitten taas! Crêperien lettuset on ihan älyttömän hyviä ja täyttäviä. Vaihtoehdoissa on luonnollisesti suolaista ja makeaa. Itse söin viimeksi muistaakseni lohi-feta-ranskankermalettusen, aaaaah miten hyvää! Ja paikka on söpö kuin mikä! Ja melko pieni ja tosi suosittu. Ei varattu silti pöytää ja mahduttiin.

Rakennus on hauskan mallinen, sen löytää varmasti Visbyn keskustasta.


 

GLASSMAGASINET

Visbyn satamasta löytyy Glassmagasinet, Ruotsin suurin jätskibaari. Tiski on aivan hervottoman pituinen, joten kannattaa silmäillä ensin etukäteen mitä haluaa ja ottaa sitten vuoronumero, jotta tilaus sujuu sutjakkaasti. Päätin tällä kerralla lähteä kokeelliselle linjalle ja tilasin porkkana-kardemummajätskiä (tosi hyvää!) ja palsternakka-piparjuurijätskiä (tosi outoa ja pistävää). Tässä hengästyttävä lista paikan jätskivalikoimasta.

 

Fårö-vinkit

 

CRÊPERIE TATI

Tänne yritettiin, mutta ei jaksettu venailla, jono oli hillitön. Crêperie Tati on tosi suosittu miljöönsä ja ruokansa vuoksi, joten vuoroaan joutuu todennäköisesti odottelemaan. Tällä kertaa ei jaksettu jonottaa, mutta toivottavasti päästään tänne joskus toiste.

Kuva otettu puolesta välistä jonoa.
Piha pursuaa upeita vanhoja rojuja.

Who you gonna call?


 

BISTRO ALBATROSS

Tämä mesta sijatsee ihan Tatin vieressä, kävimme itse asiassa käyttämässä Tatin pankkikortinlukijaa maksamiseen. Miljöö oli rauhallisempi ja seesteisempi kuin Tatissa ja ah miten upea merinäköala ruokaillessa! Gotlannissa kun ollaan, pitää jossain kohtaa syödä vähän lammastakin, joten otin Albatrossissa lammaspataa. Maut olivat freesit ja raikkaat, mutta mausteita tai yrttejä olisi voinut olla enemmän. Eräs porukastamme otti Albatrossin omat ranskalaiset lisukkeeksi ja oli kyllä hullun hyvää kun pihistin yhden ranen.

Täällä voisi vaan istua ja tuijottaa.

Pata oli melkein keitto.



 

Kas tässä muutama vinkkinen. Luonnollisesti monta hyvää paikkaa jäi vielä testaamatta, ensi kerralla taas pariin uuteen mestaan. Hankalaa, kun vanhat tutut ovat niin hyviä, että ei ehdi käydä kovin monessa uudessa paikassa, mutta tämä on positiivinen ongelma.

Ai niin, käytiin myös Hemsen kylän grillillä. Ruotsalaiset osaavat kyllä snägärikulttuurinkin! Lammaspullat pitaleivän välissä olivat valitettavasti loppu, joten otettiin perus kerrosateriat. Huh huh miten hyvä burgeri! Pihvin jauheliha on laiduntanut lähiniityllä ja kokonaisuus oli jopa freesi, kun mausteilla ei oltu sotkettu ihan niin paljon kuin tavallisen suomalaisen snägärin burgereissa. Ja majoneesi ranskisten kanssa on kyllä mahtavuutta. Ja se, että snägäriltä saa perunamuusia.

Aika paljon tuli nyt käytettyä ihanaa ja mahtavaa ja hyvää ja muita kehuja, mutta minkäs teet kun ei ole vielä yhtään huonoa ruokakokemusta Gotlannista. Onni on paikalliset oppaat, jotka ovat käyneet testaamassa rafloja jo etukäteen ja vievät meidän kivoimpiin.

lauantai 17. elokuuta 2013

Nerokas piirakkapohja ilman voita

Oletko tutustunut mainioon The Good Morning -blogiin? Kaisa kehittelee siellä terveellisiä herkkureseptejä. Ansiokkaiden kokkausten lisäksi pipo on sopivan läysällä makuuni - mikään ruoka-aine ei ole suoranaisesti pannassa eikä terveellinen tarkoita pelkästään tylsää. 

Kokeilin Kaisan avokadopohjaista piirakkataikinaa, mikä toimikin hienosti! Voin korvaaminen pehmeällä rasvalla ei huonontanut makua, onneksi olkoon siis esim. vegaanit. Itse käytin ihan perusvehnäjauhoja ja niillä taikina skulasi paremmin kuin hyvin – ei tarttunut sormiin ja reilu pari desiä riitti mainiosti.

Itse laitoin täytteeksi mitä jääkaapista löytyi: kesäkurpitsaa, tomaattia, valko- ja kesäsipulia sekä parit juuston jämät. Maustoin Herbes de Provincella pizzamausteen sijaan. 

Soveltuu hienosti arkiruoaksi sekä jääkaapin tyhjennykseen epämääräisistä aineksista. Suosittelen! Maltti on muuten valttia tämän piiraan kanssa, murenee kuumana helposti. ;)





Tässä vielä resepti sellaisena kuin sen itse tein:

1 avocado
1 muna
2– 2,5 dl jauhoja
1 tl suolaa
Yrttimaustetta, esim. Herbes de Province
ripaus cayannepippuria/paprikaa

Soseuta avokado, lisää muna, mausteet ja jauhot. Sekoita taikinaksi. Itse öljysin vuoan rypsiöljyllä ja oma taikinani levittyi helposti ilman lisäjauhoa vuokaan. Ja ainahan piirakkahommat kannattaa aloittaa keskeltä ja painella kohti reunoja.

Jos teet kasvispiirasta, paista kasviksia kevyesti hetki pannulla ennen täytteen lisäämistä vuokaan. Itse lisäsin Provinssin yrtit tähän täytteeseen, en taikinaan. Paista 200 asteessa n. 25–30 minuuttia.

torstai 15. elokuuta 2013

Nokkosletut

Jos kerään nokkosista aina nuorimmat lehdet, satoa riittää koko kasvukaudeksi. Nokkosista voi jo aiemmin postaamieni keiton ja sipsien lisäksi tehdä tietty lettuja. Nokkosletut ovat juuri sitä ruokaa, että kerran kun teet et enää ikinä voi ostaa valmislättysiä kaupasta. Puistattaa oikein ne kaupan vihreät kengänpohjat, teininä ne kyllä kelpasivat mainiosti!

Resepti on Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjasta.

5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 dl hiiva- tai sämpyläjauhoja
1 ½ dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
1/2 tl basilikaa
1 l tuoreita nokkosia
voita paistamiseen

Sekoita kulhossa vispilällä maito ja munat. Lisää jauhot, öljy ja mausteet ja annan taikinan turvota puolisen tuntia.

Ryöppää nokkoset, eli toimi seuraavasti. Huuhtele nokkoset lävikössä. Kippaa ne kattilaan kiehuvaan veteen ja kiehauta nopeasti, jolloin ne pehmenevät ja muuttuvat kirkaan vihreiksi. Älä keitä! Kaada nokkoset uudestaan lävikköön ja huuhtele pikaisesti, puristele enimmät vedet pois. Hakkaa nokkoset veitsellä hyvin hienoksi silpuksi ja lisää silppu taikinaan.

Paista taikinasta voin kanssa hyvällä mutta ei liian kuumalla lämmöllä suuria ohukaisia tai pieniä lettuja.

Sitten vaan puolukkahillopurkki ja auki ja syömään! Laitoin itse vähän liikaa nokkosta taikinaan, joten letut eivät pysyneet ihan niin hyvin kasassa, mutta maku oli mahtava!

tiistai 13. elokuuta 2013

Raikas feta-vesimelonikeitto

Jotkut tekevät jo syksypäivityksiä Facebookiin. Hei ihmiset elokuu on KESÄkuukausi. Tämä tarkoittaa sitä, että voi edelleen syödä kesäisiä ruokia, kuten vesimelonikeittoa fetalla. Okei, tämä ruoka on parhaimmillaan tuskaisen kuumana hellepäivänä, mutta toimii keveydessään esimerkiksi alkuruokana mainiosti. Tai jos on jo syksymoodissa ja aloittanut kevyen elämän, voisin kuvitella että montaa kaloria tästä ei kerry, varsinkin jos ottaa jonkun vähempirasvaisen juuston. Itse tietty vetelin täysrasvaisen fetan kanssa ja voi morjes ku o hyvää!

Olen poiminut tämän keiton aikoinaan muinaisesta Sport-lehdestä, johon Teresa Välimäki tehtaili reseptejä. Alkuperäisessä reseptissä taisi olla vain basilikaa, mutta itselläni on niin komea minttu kasvamassa, että käytin sitä enemmän tällä kertaa. Omasta mielestäni se toimi tosi hyvin tässä, mutta kyllä basilikan lehtikin tuo tähän hyvää säväystä.

Kuohkea keitto on myös äärimmäisen nopea valmistaa, joten eiku syömään.

Feta-vesimelonikeitto

n. 1 kg vesimelonia
1,5 dl vichyä 
n. 2 dl basilikaa, minttua tai molempia (jos ostat valmiin yrtin, menee koko puska)
Suolaa
Pippuria
Jos haluat niin cayennepippuria / paprikaa / chiliä tai muuta tulista pieneksi teräksi

100 g fetaa

Kuutioi vesimeloni paloiksi, laita suureen astiaa. Mittaa mukaan vichy, mausteet ja yrtit. Soseuta sauvasekoittimella. Murustele päälle feta, koristele halutessasi yrtin lehdellä.

Niin yksinkertaista, mutta hyvää.