lauantai 6. huhtikuuta 2013

Juurekset kookosmaidossa halloumin kera

Tämä ruoka on sellainen, että kun sitä kerran laittaa, saattaa siihen tulla himo ja sitten onkin parina, kolmena perättäisenä viikkona laitettava tätä makuhermojen kuiskaillessa suolaisen ja makean yhdistelmän perään.


En muista enää, mistä alunperin löysin tämän reseptin, mutta muistaakseni kyseessä oli liharuoka, johon tuli salamia tai muuta suolaista. Tuunasin ohjeen lihattomaksi ottamalla suolaisen halloumin käyttöön, mutta voisin kuvitella, että kiinteä tofu (esim. kylmäsavu tms.) tekisi reseptistä mainion vegaaniversion.

Teemme tätä aika ajoin talvella, niistä juureksista mitä milloinkin sattuu olemaan jääkaapissa. Lanttu toimii tässä hyvin, samoin bataatti ja palsternakka. Tuore inkivääri on aika must tähän, mutta ilmankin saa hyvää.

Tällä erää pataan päätyivät:
1 iso bataatti
2 palsternakkaa
4 pientä porkkanaa
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä (kokonaisena)
pala tuoretta inkivääriä
2 purkkia kookosmaitoa

1 grillijuusto a.k.a pirkkahalloumi

Mausteeksi riittää suola ja pippurikin, mutta itämaisesta makumaailmasta kannattaa hakea inspistä. Tulisuus futaa makeiden juuresten ja kookosmaidon kanssa hienosti. Esim. chili ja curry eivät ole väärin ja pyhä yhtenäisyys inkivääri & valkosipuli tuo tähän särmää. Tänään meillä käytettiin piri piriä, kurkumaa, suolaa ja mustapippuria.

Kuutioi juurekset järkevän kokoisiksi paloiksi. Mitä kovempi juures, sitä kauemmin sen keittäminen kestää, joten esim. lanttu kannattaa laittaa hieman pienemmäksi palaksi. Ihan pikkupiperrykseen ei kannata lähteä, jotta mukava purutuntuma säilyy, eivätkä juurekset mene mössöksi. Sipulit voi laittaa krouvimmaksi palaksi ja valkosipulin kynnet voi laittaa pataan kokonaisina, ne kyllä pehmenevät pataruoassa mukavasti.

Laita pata liedelle, heitä pohjalle ruokaöljyä ja paista keskilämmöllä ensin juureksia, sitten sipuleja ja inkivääriä kunnes ne hieman pehmenevät ja saavat väriä. Mausteet voi lisätä jo pelkkään öljyyn tai sitten matkan varrella.

Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua kevyesti 30–40 minuuttia kannen alla. Paista lopuksi halloumi ja lisää paistetut palat valmiiseen juurespataan. Ja sitten eiku syömään! Lisäkkeeksi käyvät esimerkiksi kvinoa, riisi, couscous tai leipä. Ah, jos en olisi näin täynnä, santsaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

No kato reteesti vaan sanot!